Sähköt olivat poikki Lemillä usein tunnin ajan lauantaina – Syynä kaksi erillistä vikaa, puut kaatuivat linjoille

Juho Maijala

Sähköt olivat poikki Lemillä usein tunnin ajan lauantaina – Syynä kaksi erillistä vikaa, puut kaatuivat linjoille

Sähkökatkot koettelivat Lemiä lauantaina kahteen otteeseen.

Käyttöinsinööri Henri Heikkinen Enerva oy:ltä kertoo, että puita kaatui linjalle kahdessa eri paikassa. Ensimmäisen vian korjauksen jälkeen asentajat ehtivät lähteä pois töistä, kun kutsu kävi sattumalta vielä toisenkin vian korjaamiseen.

Molemmat viat katkaisivat sähköt Lemin kirkonkylältä. Enimmillään sähköttömiä talouksia oli noin 500, mutta kun vikapaikat saatiin rajattua, suurin osa sai sähköt nopeasti takaisin.

Ensimmäinen sähkökatko alkoi puolenpäivän aikaan. Vian korjaus kesti noin kolme tuntia.

Toisen kerran Lemi pimeni kello 18 aikaan. Katkos päättyi viimeisiltäkin talouksilta kello 21 mennessä.

Vikojen paikallistamisessa kesti puuskittaisen tuulen takia melko pitkään. Asiakkaiden soittamat ilmoitukset auttoivat vikojen jäljille pääsemisessä ja rajaamisessa.

Enerva oy hoitaa omistajayhtiöidensä verkonvalvontaa ja -käyttöä. Sen omistavat infrapalveluita tuottava Elvera oy sekä sähköverkkoyhtiöt Kymenlaakson Sähköverkko oy, Lappeenrannan Energiaverkot oy ja Järvi-Suomen Energia oy.

Uusimmat uutiset