Kun Ruotsin metsäpaloalueelle etsittiin vapaaehtoisia, taipalsaarelaisen Pekka Ampujan käsi nousi pystyyn — Isoin uhka jälkisammuttajille ovat niskaan kaatuvat puut

52-vuotias taipalsaarelaismetsuri on viettänyt viikon jälkisammutustöissä Ruotsin Härjedalenissa.

AOP/Mats Andersson

Ruotsi on kärsinyt maan historian laajimmista metsäpaloista heinäkuussa.
Ruotsi on kärsinyt maan historian laajimmista metsäpaloista heinäkuussa.

Taipalsaarelaiselle metsuri Pekka Ampujalle takana oleva viikko on ollut poikkeuksellinen.

Kun metsäyhtiö Tornator etsi vapaaehtoisia mukaan Ruotsin laajojen metsäpalojen torjuntaan, 52-vuotias Ampuja nosti käden pystyyn.

Sen jälkeen alkoi tapahtua. Ampuja ja kuusi muuta Tornatorin vapaaehtoista lähtivät pika-aikataululla Ruotsiin.

— Viime viikon tiistaina lähdettiin matkaan ja siitä lähtien olemme tehneet täällä jälkisammutustöitä. Onhan tämä aika mielenkiintoinen ja kansainvälinen projekti, kertoo tauolta puhelimitse tavoitettu Ampuja.

AOP/Mats Andersson

Ruotsin viranomaiset ovat kamppailleet metsäpalojen kanssa heinäkuun alkupuolelta asti. Alueelle on lähtenyt vapaaehtoisia myös Suomesta.

Ryhmässä ei suomalaisia palomiehiä

Ampuja on mukana ryhmässä, jossa on 18 suomalaista ja neljä virolaista vapaaehtoista jälkisammuttajaa. Mukana on lisäksi norjalaisia ja ruotsalaisia palomiehiä sekä sveitsiläisiä lentäjiä. Punainen risti hoitaa vapaaehtoisten muonituksen. Suomalaisia palomiehiä ryhmässä ei ole.

Ampuja ja muut vapaaehtoiset ovat kaikki kokeneita metsäalan yritysten ammattilaisia.

Kyllähän tässä saa koko ajan katsella ylös, ettei tule mitään ikäviä yllätyksiä. — Pekka Ampuja

Kohde on Jämtlandin läänissä sijaitsevan Härjedalenin kunnan alueella.

— Olemme siellä linjassa muiden kanssa tekemässä jälkisammutusta. Koitamme myös löytää mahdollisia kyteviä paloja. Palo on täällä jo sammunut, mutta välillä aina jossain tuprahtelee ja käymme kastelukannujen kanssa sammuttelemassa paikkoja. Jos tulee isompia roihuja, näytämme paikat helikopterilentäjille ja he käyvät hoitamassa kohteen.

Taipalsaarelainen Pekka Ampuja on työskennellyt vapaaehtoisena jälkisammuttajana Ruotsin Härjedalenin alueella viikon ajan.

Palaneet puut voivat olla vaaraksi

Julkisuudessa olleet suomalaisten palomiesten kommentit Ruotsista kertovat, että sammutustyöt ovat olleet osin vaarallisia.

Pekka Ampuja sanoo, että jälkisammutustöissä on oltava jatkuvasti varuillaan, sillä pystyssä olevien palaneiden puiden juurakot ovat myös palaneet. Puut voivat näin yllättäen kaatua jälkisammuttajien niskaan.

— Kyllähän tässä saa koko ajan katsella ylös, ettei tule mitään ikäviä yllätyksiä. Tarkasti vaan edetään ja ollaan varovaisia, ettei jokaisen risahduksen perään heti ryntäillä. Itse en ole kuullut, että sammuttajille olisi ainakaan pahempia onnettomuuksia sattunut.

— Ilmat on onneksi olleet suotuisia, kun ei juurikaan tuule, Ampuja kertailee viimeisen viikon kelejä.

Pekka Ampuja palaa kotimaahan keskiviikon tai torstain aikana. Viimeisen sammutuspäivänsä hän tekee tiistaina.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut