NST pelasi ulos raivoisat karvaajat ja nousi upeasti voittoon

Mika Strandén

Arto Vainikainen palasi valmennushommista tuomaan kokemusta nuoreen joukkueeseen ja se on ollut onnistunut veto. Arkistokuva.
Arto Vainikainen palasi valmennushommista tuomaan kokemusta nuoreen joukkueeseen ja se on ollut onnistunut veto. Arkistokuva.

NST pusersi riemastuttavan voiton miesten salibandyn Divarissa. Sarjakakkonen Nurmon Jymy joutui pitkälle kotimatkalle 8—7 (1—1, 3—4, 4—2) -tappio niskassaan. Jymy karvasi hurjasti ensimmäisestä vaihdosta lähtien ja ryntäsi lähes silmittömästi NST-puolustajien kimppuun.

— Se oli tiedossa ja oli treenattu koko viikko että erilaisia ratkaisuja löytyi, kertoi äänensä käheäksi huutanut NST:n päävalmentaja Mika Valtonen.

— Päästiin monta kertaa sieltä loistaviin maalintekopaikkoihin. Vähän liian vähän tulee niistä vielä maaleja, hän sanoi.

Nopeat maalit

Toisen erän puolivälissä 1—3-tilanteessa NST iski 25 sekunnissa kolme maalia. Kotijoukkueen ensimmäinen johto ei kauaa kestänyt. Karmivat virheet johtivat siihen, että kolmannen erän alussa Jymy johti 4—6 ja vielä erän puolivälissäkin 5—7.

Se oli tiedossa ja oli treenattu koko viikko että erilaisia ratkaisuja löytyi. — Mika Valtonen

Arto Vainikaisen siirto kakkosketjuun oli menestys. Ykköseen tilalle tuli kokoonpanon ainut oikealta laukova hyökkääjä, pari viikkoa sitten varusmiespalveluksensa aloittanut Jere Niemelä. Edellisessä ottelussa NST:n kaikki maalit iski ykkösketju. Nyt tehot jakautuivat kaikille ketjuille ja kaksi puolustajaakin onnistui maalinteossa.

Ykkösketjun hetki

Upeasta viimeisen kympin noususta vastasi silti ykkösketju Niemelä, Juuso Kekki ja Samuli Huppunen, joista jokainen osui kerran. NST pelasi 7—7 -tilanteessa rohkeasti neljän hyökkääjän ja yhden puolustajan muodostelmalla.

— Haettiin sillä lisää vauhtia kentälle ja luotettiin että tehdään maali, Valtonen sanoi.

Voittomaalin tykitti Niemelä 93 sekuntia ennen loppua. Leevi Markkanen ratkaisi pelin lopullisesti riistämällä pallon loppusekunneilla NST:n pelatessa alivoimalla.

Sunnuntaina vastus ei juurikaan helpotu kun sarjassa kolmantena oleva FBC Turku saapuu Lappeenrantaan.

Naisilla vaikea loppu

NST:n naisten käsiin ei jäänyt palkintoa vierailusta FBC Loisteen luona. Turkulaisten hurja päätöserä ja vieraiden täydellinen romahdus ja kuusi maalia omiin käänsivät ottelun. NST johti päätöserään lähdettäessä 5—2.

Turkulaiset veivät naisten salibandyliiga B:n ottelun nimiinsä 8—5 (1—3, 1—2, 6—0).

NST:n tehokkaimmat pelaajat olivat Turussa Veera Lokka (2+0), Miisa Turunen (1+2) ja Sofia Sinkko (1+1).

Luetuimmat

Uusimmat uutiset