Ammattilaisuraansa valmistautuva Jaakko Hänninen polki mäkikirikilpailun voittoon Ranskassa — "Mäkijalkani ovat kunnossa"

Hännisen sijoitukset viikonlopun kisoissa olivat seitsemäs ja kymmenes.

Jaakko Hänninen

Mäkikirivoitot osoittivat Jaakko Hännisen hyvän mäkikunnon.

Ruokolahtelaispyöräilijä Jaakko Hänninen voitti kaksi mäkikiriä sunnuntaina Ranskassa poljetussa 163,7 kilometrin Annemasse–Bellegarde-kilpailussa.

— Pyörittelin alkumatkasta lauantain kilpailun väsymyksiä jaloista pois ja odottelin loppuosan paria nousua. Tiesin, että toiseksi viimeinen mäkikiri tulee olemaan ratkaisun paikka. Ryhmässä oli valitettavasti kirimiehiä mukana. Sen vuoksi iskin vielä viimeisessä nousussa vajaa 10 kilometriä ennen maalia. Valitettavasti en saanut siinä sellaista eroa, joka olisi kestänyt maaliin asti, mutta mäkijalkani ovat kunnossa, Hänninen kertoo tiedotteessa.

Kärkisijat menivät kirivoimaisille ajajille. Syksyllä ammattilaisuransa aloittava Hänninen jätettiin seitsemänneksi.

Lauantaina Hänninen ajoi 150 kilometrin GP Saint-Étienne Loiren, jossa hän oli kymmenes. Hänninen oli kotikisassaan apumiehen roolissa, sillä tarkoitus oli saada hänen joukkueensa belgialainen kirimies Maxime de Poorter voittoon.

Se ei aivan onnistunut, tuloksena oli neljäs sija.