Veiterä jyräsi loppuotteluun — Kisapuistossa on taas edessä finaalijuhla

Viime vuonna Veiterän mestaruusjuhliin päättynyt loppuottelu veti paikalle yli 4 000 katsojaa.

Mika Strandén

Kolmen maalin mies Tero Liimatainen johti Veiterän huipputehokasta varttitunnin jaksoa avauspuoliskon lopussa. Ottelu ratkesi siihen.
Kolmen maalin mies Tero Liimatainen johti Veiterän huipputehokasta varttitunnin jaksoa avauspuoliskon lopussa. Ottelu ratkesi siihen.

Veiterä ei jättänyt Akillekselle lainkaan pelivaraa Bandyliigan kolmannessa välieräottelussa. Kotijoukkue jyräsi Kisapuistossa alusta lähtien ja jatkaa Bandyliigan finaaliin puhtaasti voitoin 3—0.

Tiistain murskajaisissa lopputulos oli Veiterälle 12—2 (7—1).

Minuutin kohdalla tärähti ensimmäisen kerran, kun Tomi Hauska vei Veiterän 1—0-johtoon. Akilles pystyi tasoittamaan ottelun kymmenen minuuttia myöhemmin, mutta siihen porvoolaisten rallattelu loppui. Veiterä takoi avausjakson loppupuolella varttitunnissa kuusi maalia ennen kuin tauko ehti pelastaa vieraat.

Maalintekijöinä olivat Tero Liimatainen (3) ja Tuukka Loikkanen (2) sekä rankkarista Janne Hauska.

Juhlat jatkuivat

60. minuutilla oli Antti-Juuso Ropon vuoro kasvattaa johto 6—1:een. Sen jälkeen Veiterän maalintekijöinä olivat vielä Aleksi Seppänen, Janne Hauska ja Loikkanen illan kolmannellaan sekä Ropo toisella maalillaan.

Kamppareiden ja JPS:n välieräparissa voitot ovat tasan 1—1. Kolmannen kerran joukkueet kohtaavat keskiviikkona Mikkelissä.

Taas Kisapuistoon

Kolmatta perättäistä Suomen mestaruutta Veiterä pääsee runkosarjan voittajana taas hakemaan kotikentältään. Jääpalloliiton kalenterissa pelipäiväksi on alustavasti merkattu lauantai 9.3. mutta viereisessä hallissa pelaa samaan aikaan SaiPa, eikä se jääpallon pelipäivä Lappeenrannassa ole.

— Nyt alkavat neuvottelut pelipäivästä mahdollisten vastustajien kanssa eli pelataanko perjantaina vai sunnuntaina. Ratkaisu tulee lähipäivinä, koska meillä on iso työ rakentaa talkoolaisten kanssa tapahtuma ja tietysti myynnille halutaan aikaa mahdollisimman paljon, Veiterän joukkueenjohtaja Lauri Segerman totesi.

Viime keväänä finaali veti Kisapuiston värikkääseen iltaan yli 4 000 katsojaa.

Juttuun lisätty Lauri Segermanin kommentti finaalin pelipäivästä