PEPOn Craig Hill torjui itsensä Kaakkois-Suomen parhaaksi maalivahdiksi, Anni Posti on paras naispelaaja — PEPO palkittiin myös vuoden jäsenseurana Kaakkois-Suomen piirissä

Eniten palkintoja jalkapallon Kaakon parhaat -gaalassa pokkasi MyPa Juniorit, joka sai neljä vuosipalkintoa.

Mika Strandén

PEPO Lappeenrannan maalia jalkapallon kakkosessa menneellä kaudella vartioinut Craig Hill on aiemmin nähty myös Joutsenon Kultsu FC:n veräjänvartijana.
PEPO Lappeenrannan maalia jalkapallon kakkosessa menneellä kaudella vartioinut Craig Hill on aiemmin nähty myös Joutsenon Kultsu FC:n veräjänvartijana.

PEPOn edustusjoukkueen yhdysvaltalainen veräjänvartija Craig Hill palkittiin Kaakkois-Suomen piirin parhaana maalivahtina Suomen Palloliiton Kaakon parhaat -gaalassa perjantaina Kouvolassa.

Piirin paras naispelaaja on puolestaan PEPOn Anni Posti.

Lisäksi PEPO palkittiin vuoden jäsenseurana Kaakkois-Suomen piirissä.

Palkitsemisperusteiden mukaan seura on viime vuosina selkeästi terävöittänyt toimintaansa muun muassa kansainvälisiä seurakontakteja solmimalla sekä hyödyntämällä nykytekniikkaa ja tieteellistä tutkimusta valmennuksessaan.

— Niiden tuloksena seurasta on noussut useampia maajoukkue-edustuksia, tiedotteessa todetaan.

Myös ottelutapahtumia on kehitetty, ja sitä kautta PEPO saavutti 60-vuotisen historiansa parhaat katsojakeskiarvoluvut. Miesten kakkosessa kotiotteluita seurasi menneellä kaudella keskimäärin 693 katsojaa.

Eniten palkintoja gaalassa pokkasi MyPa Juniorit, joka sai neljä vuosipalkintoa.

Vuoden pelaaja on MyPan Jussi-Pekka Rämä, joka voitti kakkosen maalipörssin 23 osumalla. Vuoden valmentajaksi valittiin viime vuoden tavoin Rämän joukkuetta valmentanut Jukka Karjalainen

Kaakon parhaat 2018

Kolmosen Fair Play –joukkue: Lappeen Jalkapalloklubi - LJK
Kolmosen maalitykki: Niko Nakari, Sudet
Naisten Kolmosen maalitykki: Heidi Malkki, STPS
Nelosen maalitykki: Miro Saukkonen, SiU
Vuoden valmentaja: Jukka Karjalainen, MYPA
Vuoden nuorten valmentaja: Toni Huttunen, KJP
Vuoden taitovalmentaja: Ossi Virta, FC KTP
Vuoden tyttöpelaaja: Nea Riikonen, MYPA
Vuoden poikapelaaja: Anttoni Huttunen, KJP/MYPA
Vuoden maalivahti: Craig Hill, PEPO
Vuoden naispelaaja: Anni Posti, PEPO
Vuoden pelaaja: Jussi-Pekka Rämä, MYPA
Kolmosen paras erotuomari: Mikko Matilainen, KouETK
Vuoden avustavaerotuomari: Heini Hyvönen, MEK
Vuoden erotuomari: Niko Hänninen, KouETK
Vuoden seuratoimija: Pasi Peltomäki, FC KTP
Vuoden naistoimija – ”Tiinan pytty”: Tarja Eronen, Ri-Pa
Vuoden Futsal –seura: Ri-Pa
Vuoden taitoseura: Kotkan Nappulat, KoNa
Vuoden jäsenseura: PEPO
Vuoden jalkapalloteko: FC KTP kausikorttikampanja
Vuoden jalkapallotoimittaja: Ville Niskanen, Länsi-Savo

Luetuimmat