Jalkapallon EM-kisoja uhkaa siirto vuodella eteenpäin

Jalkapallo: Palloliiton puheenjohtajan Ari Lahden mukaan terveys on tärkeintä.

AOP / MAURI RATILAINEN

Teemu Pukin maalia juhlittin uudella tuuletuksella Suomen vaihtopenkin edessä.
Teemu Pukin maalia juhlittin uudella tuuletuksella Suomen vaihtopenkin edessä.

Maailman suurimpiin urheilulehtiin kuuluvan italialaisen Tuttosportin mukaan Euroopan jalkapalloliiton Uefan jäsenmaissa kasvaa paine siihen, että tulevan kesän jalkapallon EM-kilpailuja siirretään vuodella koronaviruksen aiheuttaman terveysuhan takia.

Jäsenmaiden ajatus ei Tuttosportin mukaan ole herättänyt ihastusta Uefassa, joka pelkää muun muassa taloudellisia menetyksiä, koska kisojen liikevaihto on arviolta huikea 2,5 miljardia euroa.

Tuttosportin mukaan lähes kaikki Uefan jäsenmaat ovat EM-kisojen siirtämisen kannalla.

Jaakko Stenroos / AOP

Huuhkajien kannattajien kisaunelma uhkaa siirtyä vuodella eteenpäin..
Huuhkajien kannattajien kisaunelma uhkaa siirtyä vuodella eteenpäin..

Ovet auki Suomelle

Suomi selviytyi ensimmäisen kerran miesten MM- tai EM-turnaukseen, joten Suomen kannalta tilanne on ikävä.

Suomen Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti sanoo, ettei ole ollut EM-kisojen siirtämiseen liittyvissä keskusteluissa. Lahden mukaan realistisia vaihtoehtoja on kuitenkin kolme.

– Tämä koronakuvio on ehdottomasti sellainen, että se pitää ottaa vakavasti. EM-kisat voidaan pelata tyhjille katsomoille, ne voidaan siirtää vuodella tai ne voidaan perua kokonaan.

– Näistä tämä jälkimmäinen eli kisojen peruminen on tietysti se huonoin vaihtoehto, Lahti sanoo.

EM-kisat on tarkoitus järjestää ensi kesänä 12 maassa. Suomi pelaa alkulohkossa Tanskaa, Venäjää ja Belgiaa vastaa. Huuhkajat kohtaa Tanskan Kööpenhaminassa ja Venäjän sekä Belgian Pietarissa.

Lahti haluaa seurata koronatartuntojen leviämistä ja odottaa hetken ennen päätöksen tekemistä.

– Tottakai haluaisin, että kisat pelataan. Tältä istumalta en osaa sanoa, mitä pitäisi tehdä, joten ehkä on parasta odottaa vähän aikaa ja katsoa, miten nuo koronatartunnat kehittyvät.

– Se on selvää, ettei ihmisten terveydellä voida leikkiä. Se ei voi missään tapauksessa olla jalkapallon tarkoitus, Lahti sanoo.

Lahti toivoo, että EM-kisat pelataan jossain vaiheessa, ja suomalaiskannattajat pääsevät seuraamaan suosikkiensa otteita paikan päälle ennemmin tai myöhemmin.

– Ensisijaisesti on huolehdittava ihmisten terveydestä. Mielelläni toki näkisin suomalaisia kisakatsomoissa, mutta en kenenkään terveyden kustannuksella, Lahti sanoo.

AOP / KIMMO BRANDT

Jesse Tuominen iski uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin ja siivitti Huuhkajat voittoon Liechtensteinista ja EM-kisoihin.
Jesse Tuominen iski uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin ja siivitti Huuhkajat voittoon Liechtensteinista ja EM-kisoihin.

Monimutkainen operaatio

Lahden mukaan EM-kilpailujen siirtäminen vuodella kesään 2021 on sekin helpommin sanottu kuin tehty.

– Se ei ole itsestäänselvää, että kisat voidaan siirtää eteenpäin. Vaarana on myös, että ne joudutaan perumaan kokonaan.

– Tässä siirtoajatuksessa on todella isot taloudelliset intressit, mutta korostan ihmisten terveyden olevan sitä tärkeämpää, Lahti sanoo ja viittaa kisojen jättimäiseen liikevaihtoon.

Arvioiden mukaan koronavirustartuntojen huippu osuu Euroopassa juuri touko–kesäkuun vaihteeseen, kun jalkapallon EM-turnauksen on tarkoitus käynnistyä 12. kesäkuuta.

EM-kisat

Tarkoitus pelata 12 maassa

Kisojen ajankohta: 12. kesäkuuta–12. heinäkuuta.

Maat joissa on tarkoitus pelata: Englanti, Saksa, Azerbaidzhan, Venäjä, Italia, Tanska, Romania, Alankomaat, Irlanti, Espanja, Unkari ja Skotlanti.