Mitä Lappeenrannan raviradalla ajatellaan Kuninkuusravien hakuun tulleesta yllätyskäänteestä?

Pekka Hölkki

Patrikin Muisto voitti Lappeenrannan Kuninkuusraveissa mailin lähdön elokuussa vuonna 2009.
Patrikin Muisto voitti Lappeenrannan Kuninkuusraveissa mailin lähdön elokuussa vuonna 2009.

Lappeenrannan raviradan haku Kuninkuusravien järjestäjäksi sai yllättävän käänteen tiistaina. Hippoksen hallitus päätti, ettei se esitä Lappeenrannan ravirataa Kuninkuusravien järjestäjäksi vuosille 2022—2024.

Lappeenranta on hakenut ensisijaisesti vuoden 2024 tapahtuman järjestämisoikeutta.

Lopullisen päätöksen vuoden 2022—2024 Kuninkuusravien järjestäjistä tekee Hippoksen valtuuskunta toukokuussa.

Hippoksen tiedotteessa muistutetaan, ettei sen hallituksen esitys sido valtuuskuntaa, vaan päätöksenteossa ovat mukana kaikki seitsemän hakemuksen jättänyttä ravirataa.

Kuninkuusravit kansoittivat Lappeenrannan raviradan viimeksi vuonna 2009, jolloin sitä edeltäneet järjestäjät olivat Jyväskylä ja Kouvola.

Hippoksen hallituksen tiistaisessa esityksessä tuttu järjestys muuttui vain Lappeenrannan kohdalla, kun Oulu kiilasi edelle.

Kuinka Lappeenrannan raviratayhtiö suhtautuu Hippoksen hallituksen esitykseen, toimitusjohtaja Antti Tamminen?

– Olemme pettyneitä siihen, ettei järjestämisaikataulua kunnioitettu. Olemme toiveikkaita, että valtuuskunta aikanaan toukokuussa päättää, että saamme vuoden 2024 Kuninkuusravit järjestettäväksemme.

Mitkä ovat Lappeenrannan hakemuksen vahvuudet ja minkälaiset mahdollisuudet Lappeenrannalla on nousta valituksi valtuuskunnan ratkaisevassa kokouksessa?

– Hakemustamme tukee Lappeenrannan kaupungin ja Etelä-Karjalan maakunnan vahva sitoutuminen Kuninkuusravit-hankkeeseen. Kaupungin ja maakunnan tahtotila on se, että Kuninkuusravit ajetaan meillä. Se on hyvin myönteinen asia. Lisäksi ravirata-alueemme sopii älyttömän hyvin Kunkkarien järjestämiseen. Tilaa on riittävästi.

– Uskomme siihen, että Kuninkuusraveissa halutaan säilyttää se perinne, että kaikki järjestävät ne vuorollaan.

Mitä vaikutuksia raviradan suunnitelmiin olisi sillä, jos Kuninkuusraveja ei myönnettäisi Lappeenrannalle tällä hakukierroksella?

– Kuninkuusravien järjestäminen laukaisisi meillä kohtalaisen investointipaketin, eli remontoisimme paikkoja aika lailla. Se siirtyy vähän eteenpäin, jos emme saa vuoden 2024 Kuninkuusraveja. Olisimme sitten taas innokkaasti hakemassa vuoden 2025 Kuninkuusraveja.

– Muuten se ei oikeastaan vaikuttaisi suunnitelmiimme. Koetamme tuottaa uusia tapahtumia rata-alueellemme joka tapauksessa.

Minkälaisia muita tapahtumia Lappeenrannan raviradalle on tulossa?

– Perinteinen koiranäyttely palaa Lappeenrantaan vuonna 2021. Paikalle saapuu tuhansia ihmisiä ja koiriakin. Näillä näkymin tapahtuma on tuolloin kesäkuussa, viikkoa tai kahta ennen juhannusta. Pienimuotoinen koiranäyttely on tulossa jo ensi elokuussa.

– 11.–12. kesäkuuta radalla järjestetään vanhojen kuorma-autojen näyttelytapahtuma, jonne odotetaan pariasataa autoa. Koetamme rakentaa myös kenttäratsastuskilpailua, jossa aloitteellisia ovat olleet ratsastajat. Radan puolesta suhtaudun siihen hyvin myönteisesti, mutta sen toteutuminen ei ole vielä täysin varmaa.

– Tarkoituksemme oli ajaa raviradalla moottorikelkkakilpailu maaliskuussa, mutta se jää järjestämättä, kun lunta ei ole tullut.

Ratayhtiön viime kesän 100 000 euron pääomalaina on ajateltu maksaa takaisin Kuninkuusravien tuotosta. Onko mahdollinen Kuninkuusraveitta jääminen otettu huomioon lainan takaisinmaksuehdoissa?

– Lainan takaisinmaksuehdoissa todetaan, että yhtiö maksaa lainan takaisin, kun taloudellinen tilanne sen sallii. Jos kävisi niin, että vuoden 2024 Kuninkuusravit menisivät ohi, toivon mukaan ne saadaan hoidettua sitten vuoden 2025 Kuninkuusravien tuotoilla.