Imatran Ketterä on jääkiekon Suomen cupin mestari — Vahva päätöserä ratkaisi vauhdikkaan loppuottelun imatralaisille

Ketterä voitti KeuPa HT:n loppuottelussa 5—2.

Matti Nenonen

Ketterän pelaajat kerääntyivät Suomen cupin voiton kunniaksi perinteiseen mestaruuspotrettiin.
Ketterän pelaajat kerääntyivät Suomen cupin voiton kunniaksi perinteiseen mestaruuspotrettiin.

Imatran Ketterä juhlii jääkiekon Suomen cupin mestaruutta. Hartwall-areenassa Helsingissä perjantaina pelattu loppuottelu säilyi tasaisena päätöserään, jossa Ketterä karkasi nopeiden maalien myötä 5—2-voittoon.

Mestis-joukkueet eivät arastelleet Hartwall-areenan kirkkaita valoja, sillä ottelu oli alusta lähtien vauhdikas. Tilanteita riitti jo avausminuutilla, kun sekä Ketterän Valtteri Lipiäinen että KeuPan Juuso Mörsky karkasivat kertaalleen läpiajoon onnistumatta kuitenkaan rikkomaan vielä kuparista.

KeuPa HT käänsi peliä nopeasti ja jatkoi maalipaikkojen luomista pelin ensimmäisellä kymmenminuuttisella, mutta Ketterän maalivahti Karolus Kaarlehto aloitti loppuottelun vahvasti.

Kummankin joukkueen liikkeestä näkyi se, että viikon tauko peleistä oli tehnyt hyvää. Kaukalossa nähtiin kaksi erittäin vahvasti luistellutta joukkuetta, ja vastuun siirtelyn sijaan pelaajat hakivat aktiivisesti itse ratkaisua.

Ketterä otti ottelussa komennon ajassa 14.41. Aku Kestilä vapautti hienolla pystysyötöllä läpiajoon Joona Jääskeläisen, joka vei kiekon rystylle ja nosti kiekon tarkasti ohi Paavo Hölsän.

KeuPa hukkasi etsikkoaikansa, tasoitti silti

Toisen erän alussa Ketterä suorastaan tyrkytti KeuPalle tasoitusmahdollisuutta. Mikko Haaparanta ja Ville Paalanen istuivat samanaikaisesti yli minuutin jäähyaitiossa, mutta KeuPan ylivoima jäi ilman kunnon laukauksia.

Vaikka KeuPan etsikkoaika valui hukkaan, tasoituksen keuruulaisjoukkue lopulta väänsi. Viime kaudella Ketterää edustanut Janne Kumpulainen pelasi kiekon keskustaan Olli Aitolalle, joka pääsi laukomaan kiekon täysin vapaasti yläkulmaan.

Matti Nenonen

Ketterän pelaajat tuulettivat avauserässä Joona Jääskeläisen iskemää avausmaalia.

Maalia kelailtiin varmuuden vuoksi vielä videolta, mutta maalivahdin häirintää Kaarlehdon edestä lipuneen Waltteri Lehtosen toiminnassa ei nähty.

Ketterä siirtyi uudelleen johtoon toisen erän lopussa aikaan 36.48. KeuPa oli myllyttänyt Ketterän alueella pitkän tovin, kun Rasmus Hämäläinen pääsi kulmassa katkoon ja nosti kiekon keskialueelle. Valtteri Niemi haistoi läpiajon ja purjehti yksin maalintekoon.

Ketterä riuhtaisi karkumatkalle päätöserässä

Päätöserän alussa ilmassa oli jo ratkaisun makua. Mikko Haaparanta viimeisteli Jarno Lippojoen ja Toni Jalovaaran esityöstä imatralaisten kolmannen maalin.

Pian tämän jälkeen KeuPa pääsi ylivoimalle, mutta lopputulos oli keuruulaisten kannalta kaikkea muuta kuin toivotunlainen. KeuPan huolimaton viivapelaaminen avasi Ketterälle kahden miehen läpiajon, jonka päätteeksi Kestilä latasi Hämäläisen poikittaissyötöstä taululle 4—1.

Neljännen osuman jälkeen KeuPan ilme synkkeni. Toivoton tilanne näkyi myös yleensä luotettavan Hölsän kehonkielessä, kun lappeenrantalaislähtöinen maalivahti hörppäsi Kestilän ylivoimavedon helposti kainalon kautta sisään.

KeuPan toinen osuma, jonka laukoi Jani Siekkinen, oli enää korkeampaa kosmetiikkaa, sillä Ketterä puolusti lopussa maaliaan huolellisesti.

Ketterä juhli voittoaan maltillisesti

Ketterän pelaajat juhlivat voittoa maltillisesti, kun kapteeni Jarno Lippojoki nosti Suomen cupin mestaruuspystin ilmaan Pasilassa.

Kaksi maalia tehnyt Aku Kestilä ei ainakaan vielä Elisa Viihteen suorassa lähetyksessä osannut sanoa, minkälaiset juhlallisuudet joukkueelle on luvassa.

— Varmasti antaa hyvän buustin, että keskellä kautta on tämmöinen peli, missä on kunnolla panosta, Kestilä kertoi.

Suomen cupin voitto oli iso sulka hattuun Matias Lehtoselle, joka toimii Ketterän päävalmentajana nyt toista kauttaan.

— Voitto merkitsee meille tälle joukkueelle ja organisaatiolle paljon. Olemme kuitenkin tuore joukkue tällä sarjatasolla. Imatralaisia oli katsomossa hieno määrä, ja heistäkin näki, että tämä on koko kaupungin juttu, Ketterän päävalmentaja Matias Lehtonen hekumoi puhelimitse.

Ottelun alkua leimasi molemmin puolin lievä hermostuneisuus, mutta kaikkiaan Ketterän pelisuunnitelma toimi, kun puolustus- ja maalivahtipeli oli pitävää.

— Oliko sitten pelitauko syynä vai mikä, että perussyötöissä oli hakemista. Vastustaja pyöritti pitkiä aikoja meidän alueella pääsemättä kuitenkaan niin paljon maalintekosektoriin. Jaksoimme puolustaa kärsivällisesti, Lehtonen kiteytti.

Menestys Suomen cupissa näkyy myös pienenä lisänä syksyllä perustetun Ketterä Oy:n kassassa. Suomen cupin palkintoraha on 10 000 euroa, joka jaetaan loppuottelijoiden kesken niin, että voittaja kuittaa 7 000 euroa ja hävinnyt joukkue 3 000 euroa.

Muokattu 9.11. klo 21.22. Juttua täydennetty kommenteilla.

Muokattu 9.11. klo 21.38. Liitetty uusi kuva.

Muokattu 9.11. klo 22.01. Lisätty Matias Lehtosen kommentteja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat