"Se on aika tuttu väriyhdistelmä täällä" – Espoosta palanneet Möykkysen veljekset kiskovat keltamustat värit ylleen

SaiPa SB:n Onni ja Oskari Möykkynen ovat kotoisin Lappeenrannan seudun salibandyn kehdosta Taipalsaarelta. Nuorena siellä juostiin mäkiä ja hiottiin lajitaitoja.

Kalle Sipiläinen

Kämppiksinä viihtyneet Onni ja Oskari Möykkynen irtisanoivat keväällä kolmionsa Espoossa, ja ainakin tuleva talvi menee kotiseudulla.
Kämppiksinä viihtyneet Onni ja Oskari Möykkynen irtisanoivat keväällä kolmionsa Espoossa, ja ainakin tuleva talvi menee kotiseudulla.

Lappeenrannan uusi reikäpallon lippulaiva SaiPa Salibandy sai riveihinsä kaksi paluumuuttajaa pääkaupunkiseudulta.

Taipalsaaren kasvatit Onni ja Oskari Möykkynen vetävät keltamustat peliasut ylleen lauantaina alkavalla divarikaudella.

Veljeksistä nuorempi Oskari, 22, pelasi kaksi edellistä kautta salibandyliigaa espoolaisessa Westend Indiansissa. Yhteensä 58 ottelussa hän taituroi pisteet 21+9.

Liigapelien lisäksi takana on myös kaksi vuotta matematiikan ja teknillisen fysiikan opintoja Aalto-yliopistossa, mutta ainakin toistaiseksi opinnot jatkuvat etänä.

– Ollaan nyt täällä kotona, ja ihan hyvä meininki täällä näyttää olevan ainakin sählypuolella, Oskari puhaltelee SaiPan iltatreenien jälkeen urheilutalossa.

PoNoVossa ja NST:n junioreissa aiemmin pelannut Onni, 24, ehti asua Espoossa nelisen vuotta.

Viime kaudella hän edusti Kirkkonummen Rangersia salibandydivarissa, minkä lisäksi taskussa ovat pian maanmittausinsinöörin paperit Metropolian ammattikorkeakoulusta.

– Hetken aikaa vielä opinnäytetyötä kirjoittelen.

Taitoa hiottiin Jarkko Rantalan opastuksella

Ikäeroa Möykkysillä on kaksi ja puoli vuotta. Koska pelaajamassat kotikunnassa ovat pieniä, salibandyn he aloittivat nuorina samassa Taipalsaaren Kisan juniorijoukkueessa.

Pitäjästä on muodostunut jonkinmoinen Lappeenrannan seudun salibandyn kehto. Taipalsaarelta ovat lähtöisin muun muassa nuoret liigatähdet Joona Rantala ja Joonatan Kovanen, jotka nuorukaisina ehtivät hurjastella tehopisteitä NST Lappeenrannankin paidassa.

– Joona ehti pelatakin meidän kanssa samassa joukkueessa, Joonatan ei tainnut olla. Ihan hyviä pelaajia Taipalsaarelta on tullut ainakin asukaslukuun nähden. Siellä on pururadalla hyvät mäet, Onni arvelee syyksi, mutta selvästikin huumorihengessä.

Taipalsaarella he pääsivät hyvään kouluun, sillä molempien uraa oli laittamassa alulle Jarkko Rantala, menestysvalmentaja ja salibandyliiton nykyinen huippu-urheilujohtaja.

– Paljon hiottiin juurikin taitoa, se varmaan näkyy, Oskari arvelee.

Liigakausien jälkeen nuoremmalta Möykkyseltä odotetaan tehoja myös SaiPassa. Ennen lähtöään hän ehti pelata NST:ssä 55 peliä pistein 7+12.

– Kauden alkua onkin odotettu innolla. Varsinkin tämän pidemmän tauon jälkeen aloitamme tavallaan puhtaalta pöydältä.

Ihan hyvä meininki täällä näyttää olevan ainakin sählypuolella. — Oskari Möykkynen

Kausi Kirkkonummella kehitti kuntoa

Onni Möykkynen alkaa pian 25-vuotiaana olla jo SaiPan konkariosastoa. Viime kausi oli hänelle ensimmäinen divaritasolla, ja ainakin fyysinen kunto kehittyi Kirkkonummi Rangersissa.

– Siellä vedettiin aika kovaa varsinkin kesällä. Kyllähän siinä henkisestikin kasvoi, kun laitettiin poika juoksemaan ja vääntämään fysiikkatreeniä vähän enemmän kuin yleensä. Aika hyvät pohjat sieltä sain.

Kalle Sipiläinen

SaiPa SB:n päävalmentaja Mikael de Anna selvitti harjoituksissa ajatuksiaan pelaajille. De Annan mukaan seura lähtee ensimmäisellä divarikaudellaan tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa.
SaiPa SB:n päävalmentaja Mikael de Anna selvitti harjoituksissa ajatuksiaan pelaajille. De Annan mukaan seura lähtee ensimmäisellä divarikaudellaan tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa.

SaiPa SB syntyi, kun NST Lappeenranta ja PoNoVo yhdistyivät keväällä uudeksi seuraksi, joka sai oikeudet nimen ja sputniklogon käyttöön jääkiekon puolelta.

Seuran ensimmäinen kausi miesten Divarissa alkaa lauantaina vierasottelulla Sipoossa. Ensimmäinen kotiottelu pelataan sunnuntaina Josbaa vastaan. Sitä ennen SaiPan naiset avaavat sunnuntaina kautensa F-liigassa kotiottelulla LOSB:ta vastaan.

– Onhan tässä lauantaita odoteltu jo aika pitkään. Itselläni myös ensi viikon lauantain on merkitty punaisella kalenteriin. Lähdemme silloin Kirkkonummelle, Onni sanoo.

Keltamusta peliasu ei ole kummallekaan mitenkään vieras. Onni ehti pelata kolme vuotta PoNoVossa. Samoja värejä käyttää myös Oskarin edustama Westend Indians.

– Se on aika tuttu väriyhdistelmä täällä.

Sopivasti vaihtuvuutta ja pysyvyyttä

SaiPa SB:n miesten päävalmentajaksi kiinnitettiin jo alkuvuodesta turkulainen Mikael de Anna. Hän kertoo, että keltamustien kokoonpano haluttiin pitää tarkoituksella mahdollisimman tiiviinä (20), jotta pelaajia ei tarvitsisi istuttaa katsomossa.

– Emme lähteneet keräämään pelaajia vain sen takia, että lukumäärällisesti näyttäisi hyvältä. Tarvittaessa pystymme täydentämään rosteria junnuilla. Meillä on todella lupaavia junnuja, ja heitä tullaan varmaan näkemään peleissä jonkin verran, suomalais-italialainen de Anna kertoo.

Vaihtuvuutta ja pysyvyyttä on hänen mukaansa joukkueessa sopivasti. Möykkysen veljesten lisäksi tulijoita ovat muun muassa Norjassa viimeksi pelannut Antti Suoraniemi, Jarno Pensikkala Turusta sekä paluumuuttaja Oiva Lappalainen maalille. Kansainvälistä väriä tuovat venäläinen Aleksandr Avtushenko ja sveitsiläinen Fabian Steiger.

– Ei ole varmaan moneen vuoteen ollut suomalaisessa miesjoukkueessa kahta ulkomaalaista yhtäaikaa. Kansainväliset ympyrät tekevät hyvää meidän lajille. Koripallossa ja muissahan se on ollut arkipäivää vaikka kuinka pitkään, de Anna sanoo.

Valmennuksessa pysyvyyttä edustavat NST:ssä pitkään vaikuttanut Mikko Hooman ja maalivahtivalmentaja Juho Meuronen. Urheilutoimenjohtaja Otto Moilanen on mukana taustalla.

Ensimmäisellä divarikaudellaan SaiPa SB:n miehet lähtevät tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa.

– Mitä korkeammalle pääsemme, sen kivempi, mutta divarin pudotuspelit pelataan paras kolmesta. Runkosarjan voitosta saatava etu on aika pieni, koska ottelusarja on käytännössä aina yhden viikonlopun juttu. Kaksi vuotta sitten liigaan nousivat runkosarjan seiska ja kahdeksas, de Anna muistuttaa.

SaiPa SB 2020–21

Aleksandr Avtushenko, Fabian Steiger, Antti Suoraniemi, Jarno Pensikkala, Jasu Lind, Jere Niemelä, Jesse Kotiranta, Juha Ahtiainen, Julius Huppunen, Juuso Kekki, Lassi Junnilainen, Mika Hietamäki, Mikko Sipari, Miro Veijalainen, Oiva Lappalainen, Onni Möykkynen, Oskari Möykkynen, Otto Syrjälä, Ville Alkki, Santeri Kakko.

Uusimmat uutiset