Tilaajalle

Sijainti on Lappeenrannan areenan tärkein myyntivaltti — Kahdella miljardilla areenoita käynnistänyt Mika Sulin sanoo auttavansa Lappeenrantaa rakkaudesta lajiin

SRV:n Timo Niemisen mukaan sijoittajat areenoihin tulevat Suomesta tai Keski-Euroopasta. ”Jos heitä idästä tulee, niin mieluummin sitten Kaukoidästä kuin lähempää.”

Aihio Arkkitehdit Oy

Lappeenrannan keskustan areenaan liittyy laajasti asuinrakentamista, mutta alustavissa visioissa hallin kyljessä on myös hotelli ja ravintoloita. Muuta liiketilaa areenaan on kaavailtu vain vähän.
Lappeenrannan keskustan areenaan liittyy laajasti asuinrakentamista, mutta alustavissa visioissa hallin kyljessä on myös hotelli ja ravintoloita. Muuta liiketilaa areenaan on kaavailtu vain vähän.

Sijainti, sijainti, sijainti. Kiinteistösijoituksen tärkein lainalaisuus ohjaa SRV:n varatoimitusjohtajan Timo Niemisen mukaan myös Lappeenrannan monitoimiareenan rahoittajien etsintää ja konseptia.