Lappeenrannan urheilukulttuuri kehittyi Kaukaan Kiekkopuistossa, Harapaisen raviradalla, Pohjoismaiden suurimmassa maneesissa, Huhtiniemen hiihtokeskuksessa ja Leirin golfkentällä, katso kuvat niistä ennen ja nyt

Etelä-Karjalan museo/Pekka V. Virtanen

SaiPan mestaruussarjaottelut houkuttivat Kaukaan Kiekkopuistoon suuria määriä katsojia.
SaiPan mestaruussarjaottelut houkuttivat Kaukaan Kiekkopuistoon suuria määriä katsojia.

Julkaisemme joulupyhien aikaan parhaita aiemmin Etelä-Saimaassa julkaistuja juttuja. Tämä Lappeenrannan kadonneita urheilupaikkoja koskeva juttu ilmestyi alun perin Etelä-Saimaassa 6.10.2018.

Harapaisen ravirata, Huhtiniemen hiihtokeskus ja Kaukaan Kiekkopuisto olivat tärkeitä paikkoja Lappeenrannan ja koko Etelä-Karjalan urheiluväelle 1950- ja 1960-luvuilla. Vuonna 1935 valmistunut ja ulkonäöltään kaikille edelleen tuttu ratsastusmaneesi oli puolestaan aikakautensa monitoimiareena. Kaupungin ensimmäinen golfkenttä rakennettiin puolestaan Leirikentälle.

Kiekkopuisto

Valmistui: 1955
Poistui käytöstä: 1963

Jääkiekkojoukkue SaiPa kasvoi suureksi Kaukaan tehdasalueen vieressä sijainneessa Kiekkopuistossa. Ensimmäiset jääkiekko-ottelunsa SaiPa oli kuitenkin pelannut kaukalossa, joka oli rakennettu Lauritsalan urheilukentän itäpuoliseen monttuun.

Jääkiekkokenttä siirrettiin SaiPan aloitteesta Kaukaalle. Sopiva paikka löytyi männiköstä raiteiden vierestä.

Paikka oli ahdas, mutta se vain voimisti tunnelmaa. Lisäksi kunnollisen valaistuksen ansiosta Kaukaalla pystyttiin järjestämään otteluita myös iltaisin, toisin kuin Lauritsalassa.

Savo–Karjala-lehti järjesti uudesta jääkiekkopyhätöstä nimikilpailun, jonka voitti kaukaalainen Osmo Meilahti ehdotuksellaan ”Kiekkopuisto”, jonka raati näki kuvaavan parhaiten peliareenaa ja sillä järjestettäviä tapahtumia. Hylättyjä nimiehdotuksia olivat muun muassa Lauritsalan vauhtiallas, Kurrapotero ja Jäähylä.

SaiPa pelasi Kiekkopuiston alkuvuosina maakunta- ja Suomi-sarjassa, joissa yleisömäärät olivat tavallisesti alle tuhannessa. Kiekkokuume alkoi kuitenkin nousta Kaukaalla talvella 1959, jolloin SaiPa myös nousi ensi kertaa mestaruussarjaan.

Karsintojen viimeinen kotiottelu oli Kiekkopuistossa, jonne paikalle pusertuneet 2 500 katsojaa näkivät Pauli Hyvärin, Osmo Meilahden, Paavo Karttusen, Leevi Ryhäsen ja Ossi Vainikan maalit.

— SaiPan pelaajat ovat pikkupoikien jumalia. Lähes 200 poikaa roikkuu edustuspelaajien kannoilla pitkin Lauritsalan teitä ja kujia. Tähtikultti elää riemuvoittoaan aina Keskuskauppalasta Hakalin epäselviin kortteleihin saakka, Etelä-Saimaan Gunnar ”Gee” Nurminen kirjoitti tammikuussa 1959.

SaiPa pelasi historiansa ensimmäisen mestaruussarjan ottelun Kiekkopuistossa 13. joulukuuta 1959. Uudeksi yleisöennätykseksi kirjattiin 3 504, kun Lukko vei maajoukkuemiehineen voiton 7—3.

Kiekkopuiston kaukaloa jäädyttivät puolisalaa myös viereisten Kaukaan tehtaiden päivystäjät. Pelipaikan erikoisuus oli katsomon takaa kulkeva junarata, jossa hönkineet höyryveturit maustoivat tienoota.

— Rääväsuiset huudot tuomareille ja tuomareitten ja pelaajien heitteleminen lumipalloilla eivät kuulu hyviin tapoihin, pakinoitsija Gee ojensi katsojia kevättalvella 1960.

Tammikuussa 1961 SaiPan ja Turun Palloseuran ottelussa tehtiin Kiekkopuiston seuraava yleisöennätys, 4 489 maksanutta, joka nousi 5 194 katsojaan seuraavan kauden toisessa kotiottelussa Tampereen Kilpa-Veljiä vastaan.

SaiPan yleisösuosio kasvoi heti mestaruussarjaan nousun myötä, jolloin Kiekkopuiston katsomon todettiin olevan auttamattoman pieni. Sitä laajennettiin, mutta siirtyminen Kisapuistoon ja tekojääaikaan oli ratkaiseva parannus olosuhteisiin vuonna 1963.

Tekojääradan rakentamiseksi alkoi tulla painetta jo vuonna 1959, jolloin lauha syksy ajoi SaiPan harjoittelemaan Vehkataipaleen Makkaralammen jäälle.

Etelä-Karjalan ensimmäistä tekojäärataa suunniteltiin Lappeenrannassa varuskuntasairaalan alapuoliseen monttuun ja Sunisenselän rantaan Chymoksen alapuolelle.

Huhtikuussa 1963 Lauritsalan kauppala perusti SaiPan ja LauTP:n kanssa Etelä-Karjalan tekojääsäätiön, johon suuri Lappeenrannan kaupunki ei kuitenkaan muiden perustajien pettymykseksi lopulta osallistunut.

Kisapuiston tekojäärata rakennettiin Lauritsalan puolelle Lappeenrannan rajaa nopeasti ja talkoovoimin. Syyskuussa maakaapelia oli vetämässä toistasataa miestä. Kisapuisto otettiin käyttöön 23. lokakuuta 1963 ja avajaisottelu SaiPa—Leksands IF pelattiin 3 500 katsojan edessä kaksi päivää myöhemmin.

Kiekkopuiston paikalla sijaitsi myöhemmin tenniskenttä, jonka pinnoite uhmaa pusikoitumista montussa edelleen.

Lähteet: Etelä-Saimaan arkisto ja SaiPa – Idän jättiläinen, seuran 50-vuotiskirja.

Lappeenrannan maneesi

Valmistui: 1935

Poistui urheilukäytöstä: n. 1970

Lappeenrannan uusi ratsastusmaneesi rakennettiin Rakuunamäen välittömään tuntumaan vuonna 1935. Ratsuväellä oli ollut suuri tarve uudesta hallista sen jälkeen, kun nykyisellä Adolf Ehrnroothin aukiolla sijainnut vanha maneesi todettiin käyttökelvottomaksi vuonna 1930.

Vanha maneesi oli puurakenteinen. Sen käyttö lopetettiin, koska katossa oli havaittu erilaisia pullistumia ja vikoja, joiden epäiltiin aiheuttavan sortumavaaran.

Rahapula venytti uuden maneesin rakennustöiden aloittamista, kunnes prikaatin komentaja kävi henkilökohtaisesti Helsingissä edistämässä asiaa vuonna 1934.

Suomen ratsuväen keskuskaupunki tarvitsi ratsastushallinsa.

Tiilirakenteinen ja ulkoasultaan vaatimaton, mutta peräti sata metriä pitkä uusi maneesi rakennettiin vuonna 1935. Valmistuessaan se oli tiettävästi Pohjoismaiden suurin.

Maneesin sisällä pohjoispuolen pitkällä sivulla ollut parveke oli upseerien ja eteläpuolen parveke kanta-aliupseerien käyttöön.

Tila vapautui hiljalleen myös muiden kuin puolustusvoimien tarpeisiin sen jälkeen, kun hevosten aika Suomen armeijassa päättyi 1. maaliskuuta 1947 eversti Adolf Ehrnroothin kuuluisin sanoin.

— Olen saanut esimiehiltäni käskyn jalkauttaa rykmenttini. Teen sen nyt. Valmiiksi – ratsailta.

Maneesissa ratsastettiin 1970-luvun alkuun asti, jolloin Chymos Oy osti sen varastokseen ja rakensi maneesin luoteissivulle toimistolaajennuksen.

Yksi ratsastuksen harrastajista oli tuolloin Hubertusseuran nykyinen puheenjohtaja Tuija Poutanen.

— Maneesi oli ratsastajille hirveän hyvä ja iso paikka. Se olisi nykypäivänäkin suoraan sanoen ratsastajien unelma, Poutanen toteaa.

Lappeenrannassa on elänyt näihin päiviin asti tarina, että maneesi rakennettiin Helsingin vuoden 1940 olympialaisia varten. Helsinki kuitenkin sai olympialaiset järjestettäväkseen vasta 1938, kun Tokio luopui järjestämisoikeudesta Kiinan ja Japanin välisen sodan vuoksi. Lappeenrannan maneesi oli tällöin ollut olemassa jo kolmisen vuotta.

Olympialaiset saatuaan Helsinki rakennutti Ruskeasuon ratsastushallin, jonka kentällä olympialaisten kouluratsastuskilpailut järjestettiin. Olympialaisten estekisat oli Laakson ratsastusstadionilla ja sekaestelaukkakilpailu Talin laukkaradalla.

Lappeenrannan maneesi oli aikansa monitoimiareena. Ratsastuksen lisäksi hallissa järjestettiin muun muassa puutarha- ja koiranäyttelyitä sekä nyrkkeilykilpailuja.

Lisäksi maneesissa harjoittelivat talvisin paikalliset kestävyysjuoksijat ja jalkapalloilijat, joista tunnetuimpien joukossa kansainväliselle tasolle lajeissaan yltäneet juoksija Paavo Pystynen ja jalkapalloilija Rauno Ruotsalainen.

Maneesin vuoden 1950 ammattilaisnyrkkeilyilta päättyi skandaaliin. Tapahtuman pääottelussa lappeenrantalaisen Suomen mestarin Leo Lindbergin piti kohdata Norjan Egil Wold, mutta Lindberg ei päässyt sopuun ottelupalkkiosta promoottori Yrjö Piitulaisen kanssa.

Lindbergin poissaolo aiheutti ”melkoisen vihellyskonsertin”. Yleisö rauhoittui, kun promoottori Piitulainen hyppäsi itse kehään Woldia vastaan ja voittikin ottelun. Katsojia oli vain vajaa tuhat, mikä jätti tapahtuman taloudellisesti miinukselle.

Lappeenrannan kaupunki osti maneesin Fazerilta vuonna 1999. Kauppa oli osa Fazerin ratkaisua siirtää marmeladituotanto Ranualta Lappeenrantaan.

Nykyisin rakennuksen omistaa siinä toimiva Flowrox. Rakennuksen Helsingintien puoleinen sivu on liki alkuperäisessä asussaan ja yhä tuttu tuhansille päivittäin sen ohi kulkeville.

Lähteet: Etelä-Saimaan arkisto, Lappeenrannan varuskuntahistoria -kirja, Hubertusseuran puheenjohtaja Tuija Poutanen.

Harapaisen ravirata

Valmistui: 1949
Poistui käytöstä: 1969

Lappeenrannassa järjestettiin raveja sotien jälkeen tovi Leirikentällä, jossa rata sijaitsi nykyisen lentokentän kiitotien itäpään ja Lavolankadun välisellä alueella.

Paikkakunnan raviolosuhteet tulivat kertaheitolla uuteen aikaan, kun tuliterä ravirata valmistui Harapaisen metsään vuonna 1949.

Raviurheilu oli sotien jälkeen harrastuksena miltei jokaisella eteläkarjalaisella maanviljelijällä, vaikka hirmumenijöitä ei maakunnassa ollutkaan.

Harapaisen raviradan suurtapaus oli vuoden 1955 Kuninkuusravit. Tapahtuma järjestettiin elokuun puolivälissä helteessä, jota luonnehdittiin trooppiseksi.

— Kuninkuuskilpailu on historiallinen merkkitapahtuma tässä maakunnassa, arvioi suomenniemeläinen maanviljelijä Aatu Särkkä ennen kisoja.

Lappeenrannassa tehtiin Kuninkuusravien yleisöennätys. Avauspäivän yleisömäärän arvioitiin olleen jopa 10 000. Päätöspäivänä paikalle tuli noin 15 000 katsojaa, joiden noin 1 500 autoa valtasivat lähialueen tiet ja pellot.

Kun eturivin katsojat nousivat seisomaan lähtöjen alussa, kaikkien takana olleiden piti tehdä samoin, jotta näkivät edes jotain. Lisäksi katsojia harmittivat kaiuttimet, jotka oli suunnattu huonosti.

Kuninkuusravien paikallinen tähti oli joutsenolainen kuusivuotias Kirha-tamma, jonka omistaja maanviljelijä Juho Pätilä myös ohjasti hevostaan. Pätilä harmitteli Kuninkuusravien alla, ettei Kirhan valmistautuminen ollut paras mahdollinen.

— Juuri nyt ei ole pellontasausta tehtäväksi. Se kuuluu olevan kaikkein tehokkainta harjoitustarkoituksiin.

Vahvannäköiseksi luonnehditun Kirhan kisat päättyivät ennenaikaisesti erehdyksen vuoksi. Hevoset lähetettiin matkaan kellonsoitolla kaksi hevosta kerrallaan eri puolilta rataa.

Pätilä kuuli toisen hevosen lähtömerkin puoli kierrosta ajettuaan, mutta luuli sitä palautusmerkiksi, käänsi Kirhan ympäri ja joutui keskeyttämään.

Kirha kisasi vielä Kuninkuusravien toisena päivänä molemmilla matkoilla, muttei yltänyt kärkijoukkoihin.

Tittelit menivät ennakkosuosikeille. Ravikuninkuuden voitti Erkko, joka juoksi 3 000 metrillä uuden kylmäveristen maailmanennätyksen 4.25,6. Ravikuningatar oli Suhina.

Harapaisen raviradan taru päättyi, kun Lappeen–Lappeenrannan hevosystäväinseura teki kaupungin kanssa sopimuksen ja rakennutti uuden raviradan Lavolaan vuonna 1973. Kaupunki kaavoitti Harapaisen raviradan alueen omakotitalojen käyttöön.

Harapaisen entistä ravirataa on nykyisin liki mahdotonta havaita maastosta, mutta Kimonkadun pohjoispuolisten ja Liinakonkadun eteläpuolisten tonttien takareunat kulkevat pitkälti entisen kaviouran ulkoreunaa. Radan etukaarre rajautui nykyiseen Eskolankatuun ja takakaarre ulottui 30 metriä Silakadun itäpuolelle.

Pisimpään paikalla näkyi yleisörakennus, jossa järjestettiin myös tansseja ja joka toimi tovin katsastuskonttorina sen jälkeen, kun ravirata oli lakkautettu. Yleisörakennuksen paikalla on nyt puisto ja rantalentopallokenttä.

Lähteet: Etelä-Saimaan arkisto, Lappeenrannan raviradan verkkosivut, Lauri Nisonen.

Huhtiniemen hyppyrimäki

Valmistui: 1961
Purettiin: 2001

Lappeenrannan uuden hyppyrimäen oli tarkoitus tulla Voisalmensaareen. Maanomistussyistä päädyttiin kuitenkin Huhtiniemeen, jossa oli ollut pienempi mäki jo vuodesta 1945.

K65-mäki avattiin tammikuussa 1961. Poliisimestari ja Lappeenrannan hiihtomäkiyhdistyksen puheenjohtaja Veikko Ruotsalainen kohotti ilmoille kolminkertaisen eläköön-huudon 6 000 ihmisen tukemana.

Mäki syntyi Lappeenrannan kaupungin, opetusministeriön, 15 yrityksen ja varuskunnan talkooväen tuella.

Etelä-Saimaan arkisto

Huhtiniemen hyppyrimäki koki loistokkaimmat hetkensä heti valmistumisensa jälkeen 1960-luvulla. Etelä-Saimaa seurasi Lappeenrannan SM-hiihtoja tiiviisti helmikuussa vuonna 1962.

— Tämä hiihtourheilun perinteistä rikas maakunta on vihdoinkin saanut kohtuulliset nykyvaatimukset täyttävän hiihtomäkensä, Ruotsalainen lausui puheessaan.

Huhtiniemen suurimmaksi yleisötapahtumaksi jäi Lappeenrannan SM-hiihdot vuonna 1962. Suurtapahtumaa valmisteltiin 12 miljoonan markan rakennustöillä, joilla Huhtiniemen monttuun myllättiin paikat jopa 30 000 katsojalle.

Lappeenrannan SM-hiihdot osuivat murrosvaiheeseen, jolloin 1950-luvun tähdet Veikko Hakulinen, Siiri Rantanen ja Kalevi Hämäläinen olivat uransa ehtoopuolella ja nuoret Eero Mäntyranta, Kalevi Laurila ja Mirja Lehtonen vasta nousemassa loistoonsa.

SM-kisojen suurin yleisöpaljous nähtiin juuri mäkikilpailuissa, joista lauantain iltakisaa seurasi Huhtiniemessä 17 000 katsojaa ja sunnuntain päiväkisaa 16 000. Lappeenrannan SM-hiihtojen yhteenlaskettu yleisömäärä oli 44 000.

Lauantain iltamäenlaskuun liittyi suurin Lappeenrannassa koskaan järjestetty ilotulitus. Raketteja oli noin 500. Kisojen aikana kaupunkilaisia oli myös kehotettu liputtamaan.

SM-hiihtojen jälkeen Huhtiniemessä alettiin järjestää iltamäkikisoja Salpausselän kisojen jälkeisellä viikolla. Vielä vuonna 1967 paikalle saapui 6 000 katsojaa ihmettelemään tuoretta norjalaista tuplamaailmanmestaria Björn Wirkolaa.

Huhtiniemen iltakisojen suosio laski kuitenkin nopeasti. Vuonna 1969 yksi vetonauloista oli Neuvostoliiton olympiavoittaja Vladimir Belousov, mutta SaiPan pelin samanaikaisuuden vuoksi kaupaksi meni enää 791 lippua.

Vuosikymmenten mittaan mäki hiljeni ja ränsistyi. Sen viimeinen remontti tehtiin 1980-luvun alussa, jolloin sen koossa pysymistä varmistettiin tukitangoilla.

— En ota kantaa siihen, onko se komistus, mutta ainakin näkyvä maamerkki se kyllä on, Lappeenrannan kenttäpäällikkö Juha Rojo sanoi helmikuussa vuonna 2000.

Marraskuussa vuonna 2000 hyppyrimäessä todettiin sortumavaara. Pikainen kuntotutkimus paljasti mäen paljon luultua huonokuntoisemmaksi. Mäki oli kallistunut ja huojui.

Mäki purettiin räjäyttämällä tammikuussa 2001, jolloin osa siitä sortui entisen hiihtokahviorakennuksen päälle. Dynamiittia käytettiin kaksi kiloa.

Räjäytys oli hyppyrimäen viimeinen yleisötapahtuma. Paikalle saapui tuhatkunta ihmettelijää, joiden aiheuttaman autosuman purku Huhtiniemen montusta kesti puoli tuntia. Osa autoilijoista yritti oikaista hiihtolatujen kautta.

— Ilmeisesti mäki olisi saattanut kaatua lähipäivinä aivan itsestään, jos sitä ei nyt olisi räjäytetty, urakan hoitaneen Suomen Kurssipalvelu Oy:n projektivastaava Jouni Hirvonen kertoi.

Lappeenrannan Mäkiseuran Raimo Tuovinen hyppäsi mäestä 73,5 metriä helmikuussa vuonna 1988. Nykyisin tienoo on pusikoitunut.

Lähteet: Etelä-Saimaan arkisto, Etelä-Karjala urheilee 1906—1986 -kirja.

Etelä-Karjalan museo

Kolme miestä pelasi Leirin golfkentällä 1950-luvulla.

Leirin golfkenttä

Valmistui: 1952
Poistui käytöstä: 1960

Viipurin Golf ry jäi sotien jälkeen kodittomaksi, kunnes uudeksi kotipaikaksi tuli Lappeenranta vuonna 1950. Saman vuoden lokakuussa Väinö Pelkonen anoi ja saikin luvan uuden golfkentän perustamiselle Leirikentälle valtion maille.

Vuoden 1951 syyskuussa Helsingin Talin ratamestari Asko Arkkola saapui paikalle suunnittelemaan yhdeksänväyläisen radan, jonka kokonaispituudeksi tuli noin kaksi kilometriä ja väylien mitoiksi 90—500 metriä.

Lappeenrannan ensimmäisen golfkentän rakennustyöt alkoivat keväällä vuonna 1952 ja virallisia avajaisia vietettiin 8. kesäkuuta.

Leirikenttä oli laaja aukio Salpausselän hiekkaharjannetta, jolla sotilaat olivat harjoitelleet ainakin jo 1880-luvulta asti. Golfkentän väylät olivat käytännössä heinän joukkoon niitettyjä aukkoja.

Minna Mänttäri

Lappeenrannan ensimmäinen golfkenttä jäi 1950-luvulla lentoaseman alle.

Lisäksi muutamien metsää reunustaneiden viheriöiden taakse kasattiin hiekasta valleja, jotta arvokkaat pallot eivät olisi pomppineet kadoksiin.

Golfkentän kohtaloksi tuli jäädä Lappeenrannan lentokentän alle. Ensimmäiset lentokentän rakennustyöt nielaisivat yhdeksästä golfväylästä viisi. Loputkin väylät lakkautettiin vuonna 1960, kun lentokenttää jälleen laajennettiin.

Lappeenrannan ensimmäinen golfkenttä sijaitsi nykyisen lentoterminaalirakennuksen alueella.

Golfkenttää rajasi myös vanhan Korkea-ahontien varressa ollut tanssilava, jonka paikka on noin 600 metriä nykyisestä lentoterminaalista pohjoiseen, nykyisen lentokentän kuntopolun vieressä Maasotakoulun puolella.

Lähteet: Viipurin Golf 70 vuotta -historiikki, Ilkka Kotilainen, Jyrki Koivuniemi, Pentti Viskari

Juttua oikaistu 8.10.2018 klo 15.36: Huhtiniemen hyppyrimäen mäkiennätykseksi ei jäänyt Matti Nykäsen 71,5 metriä, kuten tekstissä aiemmin luki. Etelä-Saimaa kirjoitti 25. helmikuuta vuonna 1988, että Lappeenrannan Mäkiseuran Raimo Tuovinen hyppäsi Huhtiniemen mäestä 73,5 metriä.