SaiPa joutui ketjurulettiin, eikä ryntäystä Ässien maalille nähty

Viimeisen sekunnin kavennus ei suurta saagaa enää synnyttänyt. Sentterien pois putoaminen aiheutti suurimmat ongelmat.

AOP/Mikko Lieri

SaiPassakin pelannut Andreas Bernard sai Ässien maalilla selkeitä tilanteita torjuttavakseen.
SaiPassakin pelannut Andreas Bernard sai Ässien maalilla selkeitä tilanteita torjuttavakseen.

Pori on ollut SaiPalle usein hankala paikka vierailla. Suurta lappeenrantalaista saagaa ei syntynyt nytkään bussimatkan jälkeen, vaan Ässät oli parempi 2—1 (0—0, 1—0, 1—1).

Maalinsa SaiPa teki sekunti ennen ottelun loppua eli viime hetken kamppailua voitosta ei todellisuudessa nähty.

SaiPan urakka ei helpottanut ykkössentteri Cody Kunykin putoaminen pois kokoonpanosta.

SaiPan urakka ei helpottanut ykkössentteri Cody Kunykin putoaminen pois kokoonpanosta. Kun vielä päivällä kokoonpanoon merkitty Anssi Löfman joutui sivuun ennen ottelua, ketjut sekoittuivat entisestään, ja Tomi Iso-Mustajärvi sai siirron laidasta keskelle, mutta palasi päätöserässä taas Santeri Virtasen rinnalle laitaan.

Ässien ex-lappeenrantalainen maalivahti Andreas Bernard ei joutunut erityistaidoilla huhkimaan, vaan tilanteet olivat selkeitä. Hankalammat paikat ja enemmän urakkaa sai selvitettäväkseen Frans Tuohimaa vieraiden maalilla.

Peliin kiinni, tehot hukassa

Kiikaritehoilla alkukauden ajellut Ässien Mikko Salmio sai vihdoin ilonaihetta Isomäellä kauden avausmaalillaan, kun hän siirsi reboundista lapaansa kimmonneen kiekon SaiPan maaliin. Toista erää oli pelattu vajaat kolme minuuttia.

Maalista huolimatta SaiPa pääsi avauserää paremmin peliin kiinni ja Bernardin alueelle hääräämään. Parhaat paikat avautuivat kultakypärä Tyler Morleylle, mutta tulosta ei tullut. Maalin tekeminen olisi kaivannut kovempaa ja suoraviivaisempaa liikennettä Bernardin maalille myös muilta.

Kun Tuohimaa sai kolmannessa erässä kuusi minuuttia ennen päätössummeria kiekon sulkemisesta jäähyn ja heti perään Iso-Mustajärvi huitomisesta kevyen jäähyn, Ässillä oli mahdollisuus naulata ottelu lopullisesti. Sen se tekikin, kun puolustaja Niklas Peltomäki latasi kahden miehen ylivoimalla kiekon maaliin.

SaiPa sai Ässien ”tasoitusjäähyjen” ansiosta viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia hetkeksi jopa kolmen miehen ylivoiman, ja Ahti Oksanen kavensi maalillaan, mutta lopulta Porista jäi käteen vain kauden kymmenes vierastappio.

Katso ottelun maalikooste täältä:

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat