Ampumahiihtäjä Venla Lehtosen synkkä talvi kirkastui kevään MM-kisojen koittaessa — "Hyvällä onnistumisella suoritukset ovat varmasti ihan eri luokkaa kuin tähän asti"

Imatralainen Venla Lehtonen ylsi joulukuussa ensimmäistä kertaa maailmancupin pisteille, mutta kuvaa alkukauttaan muuten todella vaikeaksi. Östersundin MM-kisoissa Lehtonen on nimetty kisat torstaina avaavaan sekaviestiin Kaisa Mäkäräisen, Tero Seppälän ja Olli Hiidensalon kanssa.

AOP

Imatran Urheilijoiden Venla Lehtonen on onnellinen, että maailmancupissa tuli alkukaudesta edes yksi onnistuminen. — Muuten se on ollut vähän sellaista rimpuilua. Koko ajan olen kuitenkin uskonut, että kunnon on pakko olla jossain, koska olen treenannut niin hyvin. Se on vain saatava sieltä esiin, hän kertoo.
Imatran Urheilijoiden Venla Lehtonen on onnellinen, että maailmancupissa tuli alkukaudesta edes yksi onnistuminen. — Muuten se on ollut vähän sellaista rimpuilua. Koko ajan olen kuitenkin uskonut, että kunnon on pakko olla jossain, koska olen treenannut niin hyvin. Se on vain saatava sieltä esiin, hän kertoo.

Venla Lehtonen vastaa puhelimeen Ruotsin Östersundissa. Uran ensimmäiset ampumahiihdon MM-kilpailut ovat ovella ja Lehtosen tunnelmat ovat huomattavasti iloisemmat kuin sydäntalvella.

Vaikka Lehtonen, 23, saalisti uransa ensimmäiset maailmancup-pisteet joulukuun alussa Slovenian Pokljukassa, hän kuvaa alkukauttaan todella vaikeaksi.

Imatralainen ei päässyt omalle tasolleen ja päätti tammikuussa lähteä kotiin Ruhpoldingin maailmancupin kisasta. Sen jälkeen väliin jäivät Anterselvan kilpailu sekä Pohjois-Amerikan kiertue.

— Se tuntuu tosi oikealta ratkaisulta. Kotona olen treenannut, keskittynyt ja valmistautunut tänne. Tavoitteena on ollut saada kunto esiin. EM-kisojen perusteella ja muutenkin on fiilis, että olemme onnistuneet siinä, Lehtonen kertoo.

Harjoituskausi meni hyvin ja elokuussa hän tunsi olevansa tosi valmis kisakauteen. Uran ensimmäinen korkeanpaikan leiri Anterselvassa meni sekin hyvin ja lumileirin alkuun oli vajaa pari viikkoa, kunnes jokin sekoitti pakan.

— Minulla oli siinä henkilökohtaisessakin elämässä vähän kaikennäköistä, mistä en sen tarkemmin halua puhua. Senkin myötä kuormitus kasvoi varmasti liian isoksi. Kun lumileiri alkoi, tuli vähän hätä itsellekin, kun hiihto oli ihan loppu. Maailmancupin alkaessa tuntui, että olisin tarvinnut siinä vaiheessa vielä pari viikkoa aikaa kotona.

Hiihtovauhtia Imatran SM-kisoista

Ruhpoldingin jälkeen Lehtonen kilpaili ensimmäisen kerran helmikuun alussa Imatran SM-hiihdoissa. Ukonniemen laduilla hiihto tuntui ensimmäistä kertaa tällä kaudella siltä, mitä hän oli odottanut.

— Oli kiva päästä hiihtämään ilman asetta, se oli tosi hauskaa. Tuntuu, että Ruhpoldingin jälkeen asiat on tehty niin hyvin kuin pystymme. Nyt jää vain nähtäväksi, mihin se riittää. Hyvällä onnistumisella suoritukset ovat varmasti ihan eri luokkaa kuin tähän asti.

MM-kisat alkavat torstaina sekaviestillä, jossa Lehtosen kanssa hiihtävät Kaisa Mäkäräinen, Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo.

Viime talvena olympialaisissa arvokisadebyyttinsä tehnyt Lehtonen uskoo myös olevansa mukana avausviikonlopun molemmilla naisten henkilökohtaisilla matkoilla.

Perjantaina hiihdetään pikakisa ja sunnuntaina takaa-ajo, johon pääsee pikakisan 60 parasta.

— Siitä lähden, että takaa-ajopaikka tulee.

Viestipaikoista ei pysty vielä sanomaan

Naisten viesti on vuorossa ensi viikon lauantaina.

Vaikka omien ongelmiensa kanssa tuskaillut Mari Eder jätti MM-kisat väliin ja kirkkain tähti Mäkäräinen hiihtää luonnollisesti mitä haluaa, kolmesta muusta edustuspaikasta kilpailee edelleen neljä naista.

— Viestipaikoista ei pysty vielä sanomaan. Ne katsotaan, kun kisat etenevät, Lehtonen toteaa.

Östersundissa hän ei ole aiemmin kilpaillut, mutta leireili siellä viime kesänä.

— Kisasimme silloin rullaradalla, mutta kisalatu menee aika eri tavalla.

Toisin kuin Seefeldin MM-hiihdoissa keskisessä Ruotsissa ei tarvinne kilpailla kymmenen asteen lämpötiloissa.

— Nyt on ollut aika kylmää, aamullakin parissakymmenessä pakkasasteessa. Muuten on ollut todella hieno keli, aurinko paistaa. Tietysti kun kisat alkavat, sitten tulee lunta ja tuulee, Lehtonen naurahtaa.

Ampumahiihdon MM-kilpailut Östersundissa

To 7.3. Sekaviesti (2x6 km + 2x7,5 km)

Pe 8.3. Pikamatka 7,5 km, naiset

La 9.3. Pikamatka 10 km, miehet

Su 10.3. Takaa-ajo 10 km, naiset; takaa-ajo 12,5 km, miehet

Ti 12.3. Normaalimatka 15 km, naiset

Ke 13.3. Normaalimatka 20 km, miehet

To 14.3. Parisekaviesti

La 16.3. Viesti (4x6 km), naiset

Su 17.3. Yhteislähtö 12,5 km, naiset; yhteislähtö 15 km, miehet

Kommentoidut