Lappeenrannan luistelijoiden päävalmentaja Olivia Tuuva avautui Ylelle masennuksesta ja taitoluisteluvalmennuksen raakuudesta — Miesvalmentajan ahdistelusyytökset eivät liity Tuuvan tapaukseen

Taitoluisteluliitto on saanut raportin yhden suomalaisen seuravalmentajan epäasiallisesta käytöksestä. Toisessa tapauksessa kaksi luistelijaa syyttää miesvalmentajaa ahdistelusta.

Kai Skyttä

Olivia Tuuva aloitti Lappeenrannan luistelijoiden päävalmentajana tänä syksynä. Hän korostaa muutoksen tärkeyttä oman lajin kulttuurissa.  — Haluan olla edistämässä luistelijoiden kehittymistä terveellä tavalla urheilijakeskeisen valmennuksen avulla.
Olivia Tuuva aloitti Lappeenrannan luistelijoiden päävalmentajana tänä syksynä. Hän korostaa muutoksen tärkeyttä oman lajin kulttuurissa. — Haluan olla edistämässä luistelijoiden kehittymistä terveellä tavalla urheilijakeskeisen valmennuksen avulla.

Lappeenrannan luistelijoiden nykyinen päävalmentaja Olivia Tuuva avautuu Yleisradion haastattelussa riittämättömyyden tunteestaan huippuluistelijana. Hän kuvaa olleensa luistelu-uransa jälkeen loppu.

Tuuva aloitti työt seurassa tänä syksynä. Hän kertoo luistelijoiden verkkosivuilla  aloittaneensa taitoluistelun 4-vuotiaana silloisen Lappeen Luistelijoiden luistelukoulussa. Luistelu-ura kesti 17 vuotta. 

Maajoukkueessakin luistellut Tuuva lopetti kilpailu-uransa huipulla 2017 SM-kisoissa. Hän kertoo kärsineensä pitkään uupumuksesta ja sairastelusta jo ennen viimeisiä kilpailujaan. Viimeisen luistellun ohjelman jälkeen hän sanoo romahtaneensa täysin.

Sanoin olevani ihan loppu. En enää pystynyt ja olin niin väsynyt, ettei siitä tullut enää mitään. — Olivia Tuuva

— En pystynyt enää pidättämään itseäni, itkin vain ja valmentajat yrittivät rauhoitella, Tuuva kuvaa Ylen haastattelussa.

— Sanoin olevani ihan loppu. En enää pystynyt ja olin niin väsynyt, ettei siitä tullut enää mitään.

Etelä-Saimaalle Tuuva kommentoi aihetta torstaina päivällä ja korosti, että myös taitoluistelussa valmennus voi olla inhimillistä ja silti tukea kehittymistä sekä urheilijana että ihmisenä.

— Tarkoituksenani on omien kokemuksieni pohjalta korostaa muutoksen tärkeyttä taitoluistelun lajikulttuurissa. Haluan olla edistämässä luistelijoiden kehittymistä terveellä tavalla urheilijakeskeisen valmennuksen avulla.

Henkinen jyrkänne

Ylen haastattelussa Tuuva kertoi kypsytelleensä lopettamispäätöstään puolisen vuotta, mutta urheilu-uran loppuminen toi myös rankkoja henkisiä alamäkiä. Hän tunsi, että hänellä on luistelun lopettamisen jälkeen vain pelkkää tyhjää elämässään.

Tuuvalla diagnosoitiin masennus lopettamisen jälkeen, mutta ahdistuneisuutta ja unettomuutta esiintyi jo kilpailuaikana. Hän kertoo kärsineensä pahasta kilpailujännityksestä jo yläasteikäisenä. Valmentajalta hän sanoo turhaan odottaneensa silloin tukea.

Tuuva on kertonut avoimesti masennuksestaan ja kilpailu-uran tuomista haasteista ja harjoittelusta blogissaan ja sosiaaliseen median kanavissa.

— Omalla kohdallani haasteet alkoivat jo yläasteikäisenä, kun rasitus kasvoi paikoin liian suureksi. Nuorena minulla ei kuitenkaan ollut riittävästi kykyjä ottaa asiaa tarpeeksi vakavasti. Tietenkin asiat olisivat voineet mennä toisella tavoin, mutta se todella on vain merkityksetöntä jossittelua.

— Vuosi vuodelta tunsin oloni väsyneemmäksi, tosin en enää tiedostanut sitä tai halunnut tiedostaa. Viimeiset aktiivivuodet olivat aikalailla pelkkää sairastelua sekä palautumishaasteita, Tuuva kuvaa Facebook-sivuillaan.

Kari Huusari

Olivia Tuuva oli ennen Lappeenrantaan paluuta Kouvolan taitoluistelun valmentajana.
Olivia Tuuva oli ennen Lappeenrantaan paluuta Kouvolan taitoluistelun valmentajana.

Ahdistelu nousi esiin

Keskustelu taitoluistelun ongelmista nousi esiin, kun Yleisradio kertoi keskiviikkona kahden entisen suomalaisen huippuluistelijan syytöksistä entistä miesvalmentajaansa kohtaan. Mies valmentaa edelleen.

Toinen luistelijoista kertoi Ylen mukaan omat kokemuksensa viime syksynä Suomen urheilun eettiselle keskukselle SUEKille, mutta häneen ei ole otettu yhteyttä asiasta sen jälkeen. SUEK vahvisti Yle Urheilulle, että kyseiset kaksi tapausta ovat heidän tiedossaan. SUEK ei ole vienyt asiaa eteenpäin, koska luistelijat eivät ole olleet valmiita tulemaan esiin omilla nimillään.

Ylen jutun mukaan valmentaja muun muassa piti nuoria tyttöjä usein sylissä, puhui kaksimielisesti ja esiintyi usein pukukopissa urheilijoiden edessä pelkissä alushousuissa. Valmentaja myös hieroi tyttöjen selkiä, piti kättään reidellä ja kommentoi tyttöjen alusvaatteita.

Yhteyttä toiseen luistelijaan

Ahdistelusta kertonut nainen sanoo Ylelle myös, että viime syksynä häneen otti yhteyttä toinen ex-taitoluistelija, joka kertoi joutuneensa alaikäisenä valmentajan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Haastateltavan mukaan asiasta kerrottiin Taitoluisteluliitolle, joka ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään.

— Olemme tehneet kaiken, minkä lain puitteissa vain voimme tehdä, liitto tiedotti keskiviikkona.

— Olemme kannustaneet ja rohkaisseet asianosaista ottamaan yhteyttä viranomaiseen, jotta asia voidaan perinpohjaisesti selvittää. Se on ainoa lain mahdollistama keino, joka meillä on käytössämme niiden ihmisten osalta, jotka ovat täysi-ikäisiä. Mikäli meillä olisi syytä epäillä alaikäisiin kohdistuvaa seksuaalista ahdistelua, ilmoittaisimme asiasta välittömästi viranomaisille.

Eri tapaus kuin ahdistelu

Tuuva viesti torstaina päivällä Etelä-Saimaalle, etteivät hänen kokemuksensa epäasiallisesta valmennuksesta liity nyt esille nousseeseen ahdistelutapaukseen. Etelä-Karjalan taitoluistelussa ei tällä hetkellä ammattimaisia miesvalmentajia ole, mutta Suomessa heitä työskentelee kymmenkunta.

Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että SUEK teki Taitoluisteluliitolle raportin suomalaisen seuravalmentajan epäasiallisesta käytöksestä. Kyseessä on eri asia kuin Ylen kertoma seksuaalinen ahdistelu. Liitto ei kerro asiasta tarkemmin, sillä asian käsittely liitossa on kesken.

— Saimme raportin eilen (tiistaina). Käsittelemme asiaa ja päätämme, eteneekö asia liiton kurinpitolautakunnan käsittelyyn. Kurinpitolautakunta voi asettaa eriasteisia rangaistuksia, joista yksi on väliaikainen tai määräaikainen toimitsijakielto, Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Outi Wuorenheimo sanoo.

— Työnantajaseuraa on informoitu asiasta. Liitto voi antaa suosituksia seuralle mahdollisista toimista (valmentajan suhteen), mutta seura tekee asiassa kuitenkin päätöksen.

Viranomaisten puheille

Taitoluisteluliitto antoi kohun keskellä tiistaina oman lausuntonsa.

— Nykyisen johdon aikana meihin on oltu kerran yhteydessä liittyen entisen harrastajan kokemuksiin siitä, että hän on tullut seksuaalisesti ahdistelluiksi. Olemme tehneet kaiken, minkä lain puitteissa vain voimme tehdä, liiton tiedotteessa todetaan.

— Olemme kannustaneet ja rohkaisseet asianosaista ottamaan yhteyttä viranomaiseen, jotta asia voidaan perinpohjaisesti selvittää. Se on ainoa lain mahdollistama keino, joka meillä on käytössämme niiden ihmisten osalta, jotka ovat täysi-ikäisiä. Mikäli meillä olisi syytä epäillä alaikäisiin kohdistuvaa seksuaalista ahdistelua, ilmoittaisimme asiasta välittömästi viranomaisille.

Kommentoidut