PEPOlta putosi jo toinen maalivahti, FC Viikingit kaatui kuitenkin selvin luvuin — "Pojathan oli ihan flowssa nyt"

PEPOn rivit tiivistyivät maalivahti Miko Sederholmin loukkaantumisen jälkeen.

Kai Skyttä

PEPO pisti FC Viikinkien puolustuksen polvilleen.
PEPO pisti FC Viikinkien puolustuksen polvilleen.

PEPO Lappeenranta kaatoi helsinkiläisen FC Viikingit lopulta varsin vakuuttavan esityksen jälkeen maalein 4—0 (1—0).

Voitto oli lappeenrantalaisille ensimmäinen sarjataulukossa ylempänä olevia joukkueita vastaan jalkapallon Kakkosessa.

Kyllä se alkuun vähän jännitti, mutta kun maalille pääsi, niin se alkoi helpottaa. — Anton Kylkilahti

Kuudennella sijalla olevalla PEPOlla on eroa neljättä sijaa ja viimeistä loppusarjapaikkaa hallinnoivaan Viikinkeihin viisi pistettä. PEPOlla on yksi ottelu muita kärkiporukoita vähemmän pelattuna.

Kotijoukkueen ote ottelusta tiivistyi ikävien tapahtumien jälkeen. PEPOn nuori maalivahti Miko Sederholm viittilöi 35 minuutin kohdalla ottelun tuomarille, ettei ole pelikunnossa.

Pienen huoltotauon jälkeen päävalmentaja Mika Heino viittoi 16-vuotiaan Anton Kylkilahden maalille, kun Sederholm poistui aivotärähdyksen saaneena pukusuojan puolelle.

Heino pudotti PEPOn puolustuslinjan alemmaksi suojelemaan kokematonta maalivahtia ja samalla ottelu alkoi kääntyä isännille.

Pari vaarallista maalipaikkaa ottelun alussa saanut vierasjoukkue ei tuon jälkeen päässyt koko ottelussa kunnon paikoille.

Sen sijaan PEPO puhkoi vuosaarelaisten puolustusta vähän joka puolelta. Maalintekijöiksi kirjattin kahteen ensimmäiseen osumaan Jesse Huhtala ja kahteen viimeiseen Paul Obi.

Ensimmäisensä Obi sijoitti rangaistuslaukauksesta ja toinen osuma syntyi Nikke Veikkasen ylärimaan lähettämän pallon reboundista.

— Pojathan oli ihan flowssa nyt. Sellaisia huonoja yksilösuorituksia ja harhasyöttöjä ei tänään tullut. Anton tuli hienosti peliin ja piti nollan. Koko joukkue puolusti hienosti, Heino kiitteli.

Kylkilahti myönsi, että B-nuorten I divisioonasta hyppääminen miesten Kakkoseen oli jännä paikka.

—Kyllä se alkuun vähän jännitti, mutta kun maalille pääsi, niin se alkoi helpottaa.