NST rallatteli vaivatta voiton

Marleena Liikkanen

Samuli Huppusen saldo EV akatemiaa vastaan oli 2+2 ja edellispäivänä Nurmossa 1+1.
Samuli Huppusen saldo EV akatemiaa vastaan oli 2+2 ja edellispäivänä Nurmossa 1+1.

NST haki salibandyn Divarin pisteet Helsingistä sarjan alakerran Eräviikinkien akatemialta. Lappeenrantalaiset veivät ottelun 11—4 (3—0, 3—1, 5—3).

NST:n tehonyrkki ykköskenttä latoi ottelussa kuusi maalia. Juuso Kekin saldo oli kolme ja Samuli Huppusen 2+2. Kahden maalin mies oli myös kakkoskentän Leevi Markkanen (2+1).

Vieraat lähtivät omille teilleen heti avauserässä, jonka se voitti 3—0. Kolmannessa erässä ottelun jo ratkettua rallateltiin vielä viisi maalia ja annettiin vastustajallekin kolme.

Hyvällä tiellä

NST:n valmentaja Mika Valtonen kuvasi joukkueensa esitystä ehjäksi kokonaisuudeksi. Vastustajan viimeisetkin haaveet syötiin, kun vieraat tappoivat toisen erän puolessa välissä Ville Alkin viiden minuutin jäähyn.

— Sen jälkeen vastustajan eväät oli syöty, Valtonen sanoi.

NST pystyi sanelemaan ottelun kulun ja napautti aina nopean kuittauksen Eräviikinkien maalien jälkeen. Valtonen oli tyytyväinen myös siihen, että lauantain tappiosta Nurmossa oli saatu korjattua asioita ja peli-ilme oli hyvä. Nuoren kaartin kärsivällisyyden kasvattaminen on myös hidas prosessi.

— Selkeästi oikeaan suuntaan on menty.