PEPO kiinnitti viime kaudella 20 maalia Herculeksessa laukoneen Paul Obin kaksivuotisella sopimuksella — "Viime kausi oli paras tähänastisista, mutta paras kauteni on tulossa"

Valmentaja Mika Heinon mukaan pari paikkaa on vielä täyttämättä. Viikonloppuna pitäisi ratketa kahden avauskokoonpanon pelaajan tulo.

Kai Skyttä

Paul Obi saapui perjantaina Lappeenrantaan ja aloittaa maanantaina yhteisharjoitukset PEPOn kanssa. Pari edellistä kautta hän pelasi Kakkosta Oulussa.
Paul Obi saapui perjantaina Lappeenrantaan ja aloittaa maanantaina yhteisharjoitukset PEPOn kanssa. Pari edellistä kautta hän pelasi Kakkosta Oulussa.

Hyökkääjä Paul Obi on tehnyt PEPO:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen. 22-vuotias nigerialainen voitti viime kaudella Kakkosen pohjoislohkon maalipörssin 20 osumalla Oulun Herculeksessa.

Lappeenrantaan perjantaina saapunut Obi ei omien sanojensa mukaan tiennyt mitään Suomesta ennen Ouluun tuloa. Nigerialainen siirtyi Herculekseen kesäkuun lopussa 2017.

Viime kausi oli paras tähänastisista, mutta paras kauteni on tulossa. — Paul Obi

— Kakkosessa on hyvä taso. Fyysisesti kova sarja, jossa pelataan nopeaa jalkapalloa, Obi kuvaa.

Hän sanoo päätavoitteensa olevan nyt kehittää ominaisuuksiaan ja taktista osaamistaan, jotta askeleet eteenpäin olisivat mahdollisia.

Arvaamaton ja nopea

Herculeksen valmentaja Timo Viitanen kuvasi Obin tulokaskaudella 2017 tätä erittäin nopeaksi ja arvaamattomaksi pelaajaksi, jonka käsitys joukkuepelistä oli rajallinen. Ennen Ouluun tuloaan Obi oli pelannut vain akatemiaotteluita eli pelasi ensimmäiset varsinaiset sarjaottelunsa Suomessa.

2017 Herculeksen tekninen johtaja oli entinen Nigerian maajoukkuepelaaja ja valmentaja Daniel Amokachi. Seuran taustalla on pelaaja-agentti Marko Saralinna, jolla on vahvat kontaktit Nigeriaan ja muualle Afrikkaan ja joka on arvioinut värvänneensä sieltä satakunta pelaajaa eri puolille maailmaa.

Nigerialaispelaajat ovat tyypillisesti vahvoja, mutta lihastasapaino ja lajiin sopivat fyysiset ominaisuudet ovat usein heikot. Obi kertoo olleensa Suomeen tullessaan huonossa kunnossa ja ylipainoinen, mutta ennen viime kautta ravintovalmennukseen kiinnitettiin erityisen paljon huomiota.

— Viime kausi oli paras tähänastisista, mutta paras kauteni on tulossa, Obi sanoo.

Obi on tuurannut myös laitalinkkinä, mutta sanoo olevansa ensisijaisesti hyökkääjä, joka haluaa tehdä maaleja.

Dunyin linkkinä

Mika Heino katseli pelivideoita ja -statistiikkaa Paul Obista ennen neuvottelujen aloittamista. Linkkinä oli myös PEPOn viime kauden pelaaja Jonathan Dunyin, joka tuntee maanmiehensä Obin ja on kertonut pelaajalle PEPOsta.

Heinon mukaan Obi on taitava pallon kanssa, nopea ja tekee hyvin ajoitettuja liikkeitä hyökkäyksessä. Myös joukkuepelaaminen on kehittynyt. Yksi kehityskohde on toiminta rangaistusalueen sisällä.

Kotanen mukana

Interin sopimuspelaajana viime kauden ollut puolustaja Arttu Kotanen on niin ikään PEPOn mies. Kotanen ehti käydä kauden päätyttyä RoPS:n testissä, mutta pelaa ensi kesänä Lappeenrannassa.

Rovaniemellä myös testissä ollut Dunyin neuvottelee viikonloppuna PEPOn kanssa ensi kaudesta. Joukkueeseen on jäämässä myös Alieu Ceesay. Viime kauden runkopelaajista Markus Koistinen antaa näyttöjä KTP:lle.

Pelaajasopimukset

Jerry Särkkä, Alieu Ceesay, Tomi Karttunen, Jami Visto, Craig Hill, Joel Laitinen, Eetu Suoraniemi, Petteri Rönkkö, Joona Viskari, Arttu Kotanen, Paul Obi.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset