Veiterä lähtee kiusaamaan isompiaan jääpallon maailmancupiin —  "Lohko on yhtä kova kuin viime vuonna, mutta lähdetään taistelemaan ja katsotaan, miten käy"

Suomalaisseurojen voitot kovista ruotsalais- ja venäläisyhdistelmistä ovat olleet maailmancupissa harvinaista herkkua. Vuosi sitten Veiterä onnistui vääntämään Västeråsin kanssa tasapelin. Valeri Gratsev on tuonut Veiterän alkusyksyn harjoitteluun uusia tuulia.

Kai Skyttä

Jääpallossa lähes kaiken kokenut Janne Hauska luottaa, että Veiterä nähdään Bandyliigan kärkikahinoissa myös tulevana talvena.
Jääpallossa lähes kaiken kokenut Janne Hauska luottaa, että Veiterä nähdään Bandyliigan kärkikahinoissa myös tulevana talvena.

Veiterän pelaajia alkaa ilmestyä syksyn pimeydestä takaisin Kisapuiston pukukopille. Iltalenkki oli takana, ja varhain keskiviikkoaamuna vihreäpaidat suuntasivat kohti Ruotsin Sandvikeniä, jossa joukkue osallistuu kolmatta kertaa peräkkäin jääpallon maailmancupiin.

Veiterä on tällä kertaa ainut suomalaisedustaja lajin huipputurnauksessa. Konkarimaalipyssy Janne Hauska myöntää kakistelematta, että heille jää turnauksessa kiusantekijän rooli.

Lohko on yhtä kova kuin viime vuonna, mutta lähdetään taistelemaan ja katsotaan, miten käy. — Janne Hauska

— Vastassa on ammattilaisporukoita, ja osa joukkueista on ollut kohta kolme kuukautta isolla jäällä. Lohko on yhtä kova kuin viime vuonna, mutta lähdetään taistelemaan ja katsotaan, miten käy.

Veiterän osalta myöhään torstai-iltana alkavassa turnauksessa lappeenrantalaiset kohtaavat ensiksi venäläisen huippuseuran Jenisein.

Muut vastustajat ovat Ruotsin viime kevään hopeajoukkue Västerås sekä Vänersborg, joka ylsi viime kaudella Elitserienissä puolivälieriin asti.

Maailmancupin jatkopeleihin pääsee lohkon kaksi parasta joukkuetta.

Suomalaisseurojen voitot kovista ruotsalais- ja venäläisyhdistelmistä ovat olleet maailmancupissa todella harvinaista herkkua, mutta vuosi sitten Veiterä onnistui vääntämään Västeråsin kanssa tasapelin.

— Se antaa uskoa, että kaikki on mahdollista.

Veiterässä pieniä muutoksia

Kahden mestaruuden jälkeen hopealle viime keväänä jäänyt Veiterä on uudistunut täksi kaudeksi jonkin verran.

Santtu Nurmi siirtyi Vetlandan riveihin Ruotsiin. Christian Laibert ja Miika Kontra lähtivät Norjaan. Antti-Juuso Ropo miettii vielä, mitä talvella tekee.

— Lähtijöitä on muutamia, mutta joukkueessa on nuoria pelaajia, jotka ovat olleet jo useamman vuoden ringissä mukana. Nyt on heidän näytönpaikkansa, kuten meidän kaikkien muidenkin. Meillä on uusi valmentaja, joten samassa lähtöpisteessä on joka ukko, Hauska korostaa.

Kai Skyttä

Egor Ragulin tietää Suomen jääpalloliigasta toistaiseksi vain sen, mitä on nähnyt netistä. Moskovan Dynamosta tullut 18-vuotias Ragulin on ikäluokkansa kärkipelaajia Venäjällä.
Egor Ragulin tietää Suomen jääpalloliigasta toistaiseksi vain sen, mitä on nähnyt netistä. Moskovan Dynamosta tullut 18-vuotias Ragulin on ikäluokkansa kärkipelaajia Venäjällä.

Tällä viikolla Veiterä teki todella mielenkiintoisen hankinnan Moskovan Dynamosta.

Kahdesti vuoden junioripelaajaksi Venäjällä valittu Egor Ragulin, 18, pelaa maailmancupissa ensimmäiset pelinsä Veiterässä. Suomen Bandyliigan tasoon Ragulin on tutustunut vain netin kautta.

— Liiga on hyvä, joukkue on hyvä ja valmentaja Valeri Gratsevin tiedän niin pelaajana kuin valmentajana. Odotan Suomessa pelaamista mielenkiinnolla, Ragulin kertoo joukkueenjohtaja Harri Peuhkurin tulkatessa.

Ruotsi pysyy komentokielenä

Vaikka Aleksei Nikisov lähti viime kauden jälkeen Lappeenrannasta, Veiterällä on edelleen venäläinen valmentaja, joka puhuu ruotsia.

Hauskan mukaan Gratsev on tuonut harjoitteluun uusia tuulia.

— Alkusyksystä olemme olleet paljon enemmän jäällä kuin Nikisovin aikana. Nikin aikana elokuun olimme vielä kokonaan ulkona, juostiin ja loikittiin. Toki kovaa on menty nytkin, vähän eri tyylillä vain.

Pari viikkoa maailmancupin jälkeen Veiterä lähtee jääleirille Venäjän Uljanovskiin.

— Pääsemme treenaamaan siellä neljä viisi päivää ja pelaamme kolme tai neljä peliä. Pari viikkoa sen jälkeen pelataankin jo Suomen cupia, Hauska sanoo.

Bandyliiga pyörähtää käyntiin 22. marraskuuta vierasottelulla Kamppareita vastaan. Jääpallossa lähes kaiken kokenut Hauska odottaa kautta luottavaisin mielin.

— Jos mitään isompaa loukkaantumissumaa ei tule, niin varmasti olemme vahva porukka tälläkin kaudella, mutta ilmaiseksi emme tietenkään saa mitään.

Veiterän pelit jääpallon maailmancupissa

To 10.9. klo 00.30 (pe) Veiterä—Jenisei

Pe11.9. klo 21.00 Vänersborg—Veiterä

La 12.9. klo 12.00 Västerås—Veiterä

Otteluajat Suomen aikaa.

Luetuimmat