Runkosarjan voitto lipumassa Veiterän käsistä – "Harmittaa aivan hirveästi, että peli päättyi näin"

Anu Kiljunen

Aleksi Seppänen latoi palloa kohti Akilleksen maalia, mutta tuloksetta, perjantaina Kisapuiston tekojääradalla.
Aleksi Seppänen latoi palloa kohti Akilleksen maalia, mutta tuloksetta, perjantaina Kisapuiston tekojääradalla.

Bandyliigan runkosarja tuli Veiterän osalta päätökseen perjantai-iltana kotikentällä Kisapuistossa. Huippuolosuhteissa pelattu laadukas ottelu Akillesta vastaan päättyi vierasvoittoon 2–3 (2–1).

Lopputulos tarkoittaa samalla sitä, että runkosarjan voitto on nyt porvoolaisten käsissä. Piikkipaikan kohtalo ratkeaa lauantaina Jyväskylässä, jossa Akilles tarvitsee voiton JPS:stä. Kaikilla muilla lopputuloksilla Veiterä vie runkosarjan ja kotiedun pudotuspelien loppuun saakka.

Tärkeän ottelun tappio otti Veiterän leirissä koville. Kapteeni Janne Hauska oli tuoreeltaan taistelun jälkeen varsin niukkasanainen ja jopa tuohtunut.

Erityisesti sanottavaa riitti tuomareista, jotka sallivat kärkikamppailussa varsin ronskit otteet. Hauska itse istui yhden kympin toisen jakson lopulla.

– Ei tässä paljon kerrottavaa ole. Harmittaa aivan hirveästi, että peli päättyi näin. Ei me noihin tuomareihin tätä peliä hävitty, mutta ne oli kyllä juuri niin paskoja kuin osasin odottaa, kapteeni antoi raitapaidoille palautetta.

Anu Kiljunen

5784081.jpg

Välillä on pelattu hemmetin hyvin ja välillä tulee jotain ihan muuta.

Vaikka lopputulos oli lappeenrantalaisittain ikävä, niin itse ottelu tarjosi runkosarjan kenties laadukkainta jääpalloa. Erittäin hyväkuntoisella jäällä pikkupakkasessa pallo liikkui hyvin ja mahdollisti niin yksilötaituruuden kuin raikkaan syöttöpelin.

Avausjaksolla Veiterällä oli hetkensä. 26 minuutin kohdalla Tomi Hauska teki yhden kauden komeimmista maaleista Kisapuistossa. Porvoolaisten maalivahti Isak Skog hieman torkahti vapaalyöntiä odottaessaan ja Hauska nosti pallon kaikkien yllätykseksi muurin sekä Skogin yli suoraan maaliin.

Avausosumasta alkoi Veiterän vahva vaihe, jota kesti jakson loppuun saakka. Akilles ehti pelin tasoittaa, mutta yliajalla loukkaantumisesta toipunut hyökkääjä Tuukka Loikkanen taituroi pukukoppimaalin ja lukemiksi 2-1.

– Paikkoja oli kyllä tehdä, mutta jos tehokkuus on tällaista, niin pelit hävitään. Akillekselle paikat näytti kelpaavan, Janne Hauska totesi lakonisesti.

– Tänään oli kyllä muuten kiva pelata. Oli kerrankin kunnon keli.

Anu Kiljunen

5784076.jpg

Toinen jakso oli vieraiden heiniä niin tuloksellisesti kuin pelillisesti. Veiterä oli pitkiä pätkiä pulassa ja lopulta voittomaalin ampui 71 minuutin kohdalla Ville-Veikko Angeria.

Lopussa kotijoukkue rakensi kyllä tilanteita, mutta onnikaan ei ollut myötä. Kaikki irtopallot päätyivät väärään lapaan tai väärään paikkaan. Akilles toisaalta pelasi lopun kylmästi, eikä antanut hölmöilemällä ilmaiseksi mitään.

Pudotuspelit alkavat ensi keskiviikkona. Lauantaina siis selviää, pääseekö Veiterä valitsemaan sijoille viisi–kahdeksan päätyneistä joukkueista vastustajan ensimmäisenä vai toisena.

Hauskan mukaan se ei ole tässä kohtaa oleellinen asia, vaan paino on oman tekemisen parantamisessa.

– Runkosarjasta jäi paljon hyvää, mutta paljon parannettavaakin. Lähinnä maalipaikkojen tuhlailu on asia, jota ei kärsi pudotuspeleissä jatkaa. Lisäksi meillä on ongelmia pitää paketti kasassa täydet 90 minuuttia. Välillä on pelattu hemmetin hyvin ja välillä tulee jotain ihan muuta.

– Katsotaan lauantain jälkeen, kuka vastustajaksi tulee. Kahta voittoa haetaan ja välieräpaikkaa. Ei sillä vastustajalla niin suurta väliä ole.

Anu Kiljunen

Akilles haki Veiterästä voiton perjantaina.
Akilles haki Veiterästä voiton perjantaina.