Jaakko Hännisen kilpailuputki alkoi Willimiesajojen dominoinnilla — korttelikilpailussa taisteltiin lähinnä hopeasta

Jaakko Hänninen polkaisi muilta karkuun Willimiesajojen korttelikilpailussa. Ruokolahtelaisen haaveissa välkkyy ura ammattipolkijana maailman parhaiden joukossa.

Minna Mänttäri

Omille teilleen Willimiesajojen korttelikilpailussa karannut Jaakko Hänninen tykkää raskaasta Liisankadun mäestä.
Omille teilleen Willimiesajojen korttelikilpailussa karannut Jaakko Hänninen tykkää raskaasta Liisankadun mäestä.

Ruokolahden Äitsaaresta maailmalle polkaissut Jaakko Hänninen vieraili kotinurkilla ja nappasi Lappeenrannan Rakuunamäellä poljetussa Willimiehen kortteliajossa kaiken vietävän palkintopöydästä ja vieläpä ylivoimaisella esityksellä.

— Mie oon nyt vähäsen sairastellut ja tämä oli ensimmäinen kisa kolmeen viikkoon. Sen takia ei ollut mitään suurempia tavoitteita ja halusin vaan nähdä, missä kunnossa olen. Kyllä se aika hyvin meni, yhtä hyvin kuin silloin kaksi vuotta sitten. Kyllä tästä kisasta on hyvät muistot, kilpailun jo toisen kerran nimiinsä vienyt Hänninen puntaroi.

TWD-Länkenin riveissä ajanut Hänninen iski heti kilpailun alussa vastustamattomalla tavalla.

— Ajattelin toisella kierroksella iskiessäni tuohon mäkeen, että olisin saanut kaverin tai kaksi, niin loppuun ajaminen olisi ollut helpompaa. Sillä tavalla tämä reitti on muuttunut siitä kahden vuoden takaisesta, että se suosii tuollaisia sooloajoja. Sitten sain hyvän rytmin päälle ja se riitti loppuun saakka.

Kovin moni lappeerantalainen työmatkapyöräilijä ei Liisanmäkeä rakasta. Hännisen reitille mäki oli mieluisa.

Liisankadun mäki tekee tästä Willimiehen kortteliajosta Suomen rankimman kortteliajon. — Jaakko Hänninen

— Kyllä minä tykkään siitä. Minunkaltaiselle ajajalle se sopii oikein hyvin. Liisankadun mäki tekee tästä Willimiehen kortteliajosta Suomen rankimman kortteliajon.

Toisessa kotimaassaan Ranskassa Hänninen on oikea mäkispesialisti hieman isommissa mäissä.

— Tykkään mäkisistä kilpailuista ja Ranskassa olen tälläisiin mäkisiin kilpailuihin joukkueen kapteeni.

Kilpapyöräilijän arjessa maisema vaihtuu varsinkin kesän kiivaimpaan kilpailuaikaan vinhasti, eikä Hänninenkään ehtinyt jäädä voittoa tuulettelemaan. Kilpailun jälkeen 21-vuotiasta miestä kiiruhdettiin suihkuun ja palkintojenjakoon. Matka jatkuu vielä useamman viikon.

— Huomenna ajetaan Virossa Lauri Ausin muistoajo ja sen jälkeen lennän suoraan Ranskaan. Siellä on pelkkää kilpailemista kaksi ja puoli viikkoa. Siellä on sitten kova kilpailusetti, se tekee hyvää nyt, kun on takana pitkä sairastelujakso, niin saan kisarytmin päälle.

Kovan tahdin taustalla on unelma päästä ammattilaiseksi, mutta milloin?

— Sen kun tietäisi. Sitä on hankala sanoa. Kyllä se menee niin, että pitää ajaa kilpailu kerrallaan ja kun saa hyviä tuloksia, niin kyllä ammattilaistallit sen huomaavat, opiskelut ammattilaisuran tieltä hylännyt viiden kielen taitaja tietää.

Korttelikisassa kilpailtiin hopeasta

Pyöräilijät kiersivät Rakuunamäellä Willinmiehen kortteliajon lenkin 20 kertaa. Jaakko Hänninen meni omia menojaan jo alusta alkaen, eikä muille jäänyt kuin hopeasta kilpaileminen.

— Jaakko oli niin omaa luokkaansa, että yritettiin vähän pitää vauhtia, ettei se ota kierroksella kiinni. Sen jälkeen kun todettiin, ettei sitä kiinni saada, ruvettiin ajamaan pääjoukossa omaa kisaa kakkossijasta, toiseksi ajanut Hännisen joukkuekaveri Ukko Peltonen veisteli palkintojenjaon jälkeen.

Parhaimmillaan yli puolella minuutilla kisaa johtanut Hänninen hölläsi jo hieman viimeisellä kierroksella ja eroa muihin mitalisteihin mitattiin kymmenen sekuntia.

Kisan kaikki kolme kiriä merkittiin myös Hännisen nimiin selvällä erolla.

Paikallista väriä kilpailuun toi taipalsaarelainen Julius Taskinen, joka otti lopulta kuudennen sijan. 18-vuotiaan Taskisen taakse jäi sekunnin erolla pyöräilyn kokenut moniottelija Kimmo Kananen. Lyseon lukion nurkilla ajetussa kilpailussa Kimpisen lukiolainen jäi kärjestä 15 sekuntia.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet