Kimpisen nurmi on kasvanut heikosti, PEPOn kotiavaus pelataan sunnuntaina Sammonlahdessa — "Amiksen kenttä on niin kova, että muutamat meidän pelaajat ovat sen jälkeen joutuneet huilaamaan seuraavat harjoitukset"

Synergiasyistä myös samana päivänä pelattava PEPOn naisten ensimmäinen kotiottelu pyritään siirtämään Amikselta Sammonlahteen.

Mika Strandén

PEPO on aloittanut Kakkosen kahdella vierasottelulla. Avausottelussa kaatui Kouvolan Sudet selvin lukemin, mutta viime lauantaina lilapaidat kärsivät Helsingissä tappion Klubi 04:lle. Arkistokuva.
PEPO on aloittanut Kakkosen kahdella vierasottelulla. Avausottelussa kaatui Kouvolan Sudet selvin lukemin, mutta viime lauantaina lilapaidat kärsivät Helsingissä tappion Klubi 04:lle. Arkistokuva.

PEPO Lappeenrannan kauden ensimmäinen kotiottelu siirretään Kimpisen stadionilta Sammonlahden tekonurmikentälle.

Syynä siirtoon on Kimpisen nurmikentän heikohko kasvu kevään aikana.

PEPO kohtaa jalkapallon Kakkosen kotiavauksessaan Nurmijärven Palloseuran sunnuntaina 19. toukokuuta kello 18.30.

— Kaupungin kanssa juteltiin Kimpisen tilanteesta ja haluttiin säästellä sitä, jotta kenttä saadaan oikeasti hyvään kuntoon. Nuorten maaottelukin on tulossa ja halutaan, että kenttä on silloin oikein hyvässä kunnossa, PEPOn päävalmentaja Mika Heino kertoo.

Tiedotteessaan PEPO valottaa, että Sammonlahden tekonurmelle pyritään luomaan katsojille tiivistunnelmainen ottelu. Kentälle tuodaan siirtokatsomoita ja palvelupisteitä pystytetään eri puolille kenttää.

Amiksen tekonurmi olisi keskellä kaupunkia ja siellä olisi katsomokin valmiina, mutta Heinon mukaan heillä on kentästä huonoja kokemuksia.

— Amiksen kenttä on niin kova, että muutamat meidän pelaajat ovat sen jälkeen joutuneet huilaamaan seuraavat harjoitukset. Isokokoisemmilla pelaajilla tai sellaisilla, joilla on ollut ongelmia esimerkiksi polvien tai nilkkojen kanssa, se ei edes riitä, vaan koko seuraava viikko on ollut huonoa harjoittelua, perustelee Heino Sammonlahden valintaa pelipaikaksi.

Synergiasyistä samana päivänä pelattava PEPOn naisten kauden ensimmäinen kotiottelu pyritään myös siirtämään Amiksen kentältä Sammonlahteen. Samalla naisten ottelun aloitusaikaa ehkä siirretään kello 12:sta eteenpäin kello 13.30:een.