Kisapuiston liigahalli on taas normaalisti käytössä, vesivuotoon tehdään tilapäispaikkaus ennen lopullista korjausta — SaiPan perjantain liigaottelu ei ole vaarassa peruuntua vuodon vuoksi

arttu muukkonen

Ilmakuva Kisapuiston jäähallista elokuulta vuonna 2017.
Ilmakuva Kisapuiston jäähallista elokuulta vuonna 2017.

Lappeenrannan Kisapuiston pääjäähalli on jälleen normaalisti käytössä. Halli suljettiin sunnuntaina, kun katosta vuotanut sadevesi alkoi sulattaa kaukalon jäätä.

Sulkemisen vuoksi jääkiekkopelit siirrettiin sunnuntaina muihin halleihin.

— Jää on kunnossa, vettä ei tule sisään ja vuotokohta löytyi. Näiltä osin tilanteen pitäisi olla ohi, Kisapuiston jääurheilukeskuksen työnjohtaja Jarmo Tynkkynen kertoo.

Vuotokohta on yhden savunpoistopuhaltimen yläosan ja katon läpivientiosan massasaumassa, joka on hapertunut.

— Tilapäisenä korjauksena laitamme sauman päälle muovituksen, ettei se pääse vuotamaan. Laitamme saumaan uuden massan, kun kelit kuivuvat ja saamme sen paikan pellit kuivaksi.

Tynkkysellä itsellään on työntekijät vähissä, mutta hätäapua muovitukseen tulee Saimaan Tukipalveluilta.

— Toivottavasti se saadaan tehtyä jo tänään, sillä sääennuste on luvannut lisää sadetta.

Mika Strandén

Kisapuiston vanhan jäähallin katto on aiheuttanut monenlaisia murheita kaupungille ja käyttäjille viime vuosina.
Kisapuiston vanhan jäähallin katto on aiheuttanut monenlaisia murheita kaupungille ja käyttäjille viime vuosina.

Savunpoistopuhaltimiin aiemmin asennetut sadesuojapellit toimivat kuten pitääkin, eli ne eivät laske vettä puhaltimien sisään.

Tynkkynen arvelee, että läpiviennin massasaumaa ovat kuluttaneet muun muassa auringon uv-säteet ja tuuli, joka aiheuttaa savunpoistopuhaltimien pönttöihin pientä liikettä.

Kisapuiston katto on vuotanut vettä ennenkin, mutta tämänkertaisen vuodon syy on tiettävästi uusi.

— Tätä ei epäilty edes aikaisemmin, koska saumat näyttivät tarkastuksessa niin hyvältä.

Tynkkysen mukaan samalla tarkastetaan katon läpivientien kaikki muutkin massasaumat varmuuden vuoksi. Vuotaneen sauman paikkaus on hänen arvionsa mukaan ehkä muutaman sadan euron työ.

— Rahasta ei saa tuollaisen korjaus olla nyt kiinni, vaikka talous tiukalla onkin. Näissä ei voi eikä saa säästää.

Onko SaiPan perjantainen jääkiekkoliigan kotiottelu Vaasan Sportia vastaan vaarassa peruuntua?

— Se ei ole vaarassa missään nimessä. Kyllä se varmistetaan. Se olisi jo niin iso juttu, että SaiPa saisi varmaan kauheat sakot, jos sellainen jouduttaisiin perumaan.