Mestiksen kauden kohtalo jäi yhä avoimeksi – Tuleva päätös valtionavusta voi ratkaista Mestiksen jatkon

Jääkiekko: PEPOn II divisioonan lohkosta ainakin kolme joukkuetta jätti kauden kesken. Ilman sanktiota sai luopua sarjasta maanantaihin saakka.

Kai Skyttä

Ketterän valmentaja Matias Lehtonen on saanut vetää joukkueelleen harjoituksi jäähallissa, mutta pelejä Mestiksessä ei ole joulukuun alun  jälkeen pelattu.
Ketterän valmentaja Matias Lehtonen on saanut vetää joukkueelleen harjoituksi jäähallissa, mutta pelejä Mestiksessä ei ole joulukuun alun jälkeen pelattu.

Jääkiekon Mestiksen kauden lopullinen kohtalo jäi maanantaina vielä avoimeksi. Mestiksen hallitus päätti, että se kokoontuu asian tiimoilta uudelleen, kun päätös mahdollisesta valtionavusta on tiedossa, kuitenkin viimeistään 3. helmikuuta.

Mestis on ollut jo pari kuukautta kokonaan tauolla, koska seurojen mukaan ilman yleisötuloja ne eivät pysty pelaamaan.

Mestiksen tiedotteessa kerrotaan, että kaikki seurat haluavat jatkaa pelaamista, kunhan se on taloudellisesti kestävällä pohjalla.

– Haluamme selvittää kaikki mahdolliset vaihtoehdot, jotta voisimme pelata vaikka ilman yleisöä. Totesimme yhdessä, että tuntuisi pahalta päättää kauden päättämisestä jos on pienikin mahdollisuus jatkaa pelaamista, Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro toteaa tiedotteessa.

Mestis selvittää erilaisia lisätulonlähteitä, joiden avulla ottelut saataisiin taas pyörimään.

Kauden kohtalon kannalta keskeisin on opetus- ja kulttuuriministeriön tuleva päätös erityisavustuksesta, josta Mestis odottaa kuulevansa ratkaisuja heti helmikuun alussa.

Mestiksen hallitus kokoontui maanantaina, jotta sillä oli käytettävissään tuoreimmat tiedot aluehallintoviraston päättämistä kokoontumisrajoituksista.

Yleisörajoitusten odotetaan jatkuvan pitkälle kevääseen.

Liigassa pelataan

Jääkiekon pääsarja Liiga aloitti pelit joulukuussa uudelleen ja pelaa kauden loppuun vaikka ilman yleisöä. Etenkin TV-sopimuksen ja yhteistyökumppaneiden vuoksi on parempi pelata kuin lopettaa sarja kesken ja palauttaa rahoja. Määräaikaisilla sopimuksilla pelaavien pelaajien palkat juoksevat joka tapauksessa sopimuksen loppuun, tosin käytännössä kaikilla leikattuna.

Kausikorttilaisia seurat ovat tyynnytelleet esimerkiksi korvauksetta heille jaetuilla maksukanavien pelipaketeilla.

Kai Skyttä

PEPO HC:n valmentaja Juuso Vakkilainen ei pääse joukkueensa kanssa jäälle vielä helmikuussakaan. Yksityisiin halleihin PEPO ei ole halunnut rajoitusaikana lähteä.
PEPO HC:n valmentaja Juuso Vakkilainen ei pääse joukkueensa kanssa jäälle vielä helmikuussakaan. Yksityisiin halleihin PEPO ei ole halunnut rajoitusaikana lähteä.

Suomi-sarjaa kokeillaan pelata tiivistetysti

Suomi-sarjan kausi pelataan seurojen esityksestä tiivistetyllä otteluohjelmalla loppuun ilman yleisöä, jos se suinkin vain on viranomaisten antamien rajoitusten osalta kullakin paikkakunnalla mahdollista.

Myös II divisioonaa on tavoitteena pelata, mutta esimerkiksi Lappeenrannassa kaupungin jäähalleihin pääsevät helmikuussa pelaamaan vain SaiPa Liigaa sekä U20 SM-sarjaa. PEPO HC:n valmentaja Juuso Vakkilainen sanoo, että joukkueella olisi kova halua pelata sarja loppuun, vaikka se venyisi pitemmälle kevääseen. PEPO ei ole päässyt jäähalliin harjoittelemaan tai pelaamaan joulukuun alun jälkeen, eikä Lappeenrannan linjauksilla pääse myöskään tammi–helmikuussa. Vakkilaisen mukaan moraalisista syistä joukkue ei ole halunnut lähteä yksityisiin jäähalleihin harjoittelemaan.

PEPOn yleisötulot yhdestä kotiottelusta ovat joitain satasia, mutta pikkuseuralle nekin olisivat tärkeitä. Apua siihen ei ole luvassa, sillä loppukausi pelattaneen joka tapauksessa tyhjille katsomoille.

Luopumisia on jo nähty

Maanantai oli viimeinen päivä, jolloin Jääkiekkoliiton sarjoista sai luopua ilman sakkoja ja muita sanktioita. PEPOn lohkon kahdeksasta joukkueesta pelaamista eivät jatka ainakaan Warkis, Valkealan Kiekko ja Vaajakosken Pelikaanit.

Esimerkiksi Vaajakosken naapurissa Laukaan Gladiators on valmentaja Jani Hakkaraisen mukaan harjoitellut normaalisti, koska se käyttää yksityistä hallia, kun taas naapurissa Jyväskylässä hallit on alasarjojen seuroilta suljettu. Jotakuinkin normaalitilanteessa eletään lohkon joukkueista esimerkiksi Leppävirralla ja Suonenjoella. Varkaudessa jäähalli on avoinna, mutta seura katsoi, että ilman lipputuloja pelien jatkaminen on taloudellisesti liian raskasta.

Uusimmat uutiset