Ketterä puristi jäähyjen rikkomassa ottelussa voiton Hokista

Vierasjoukkueelta ajettiin kaksi pelaajaa ulos. Ketterän hyökkääjät kuluttivat jäähypenkkiä kahden kympin ajan

Jarmo Hämäläinen

Ketterän Sebastian Sjöholm (oik) kärkkyi tilanteita Hokin maalilla, kun kajaanilaiset joutuivat tappamaan ensimmäistä viiden minuutin jäähyä toisen erän lopussa.
Ketterän Sebastian Sjöholm (oik) kärkkyi tilanteita Hokin maalilla, kun kajaanilaiset joutuivat tappamaan ensimmäistä viiden minuutin jäähyä toisen erän lopussa.

Imatran Ketterä palasi voittokantaan jääkiekon Mestiksessä 4—2 ( 2—1, 1—1, 1—0) -voitolla Kajaanin Hokista.

Perjantai-illan kamppailu Imatran jäähallissa oli jäähyjen rikkoma. Jäähyjä ottelussa oli yhteensä 84 minuuttia, mutta ylivoimamaaleja nähtiin vain yksi.

Kotijoukkueen hyökkääjistä 2+10 minuutin jäähyn selästä taklaamisesta ja laitataklauksesta istuivat Valtteri Niemi ja Henry Karjalainen.

Ketterälle tarjottiin ratkaisun avaimia toisen erän lopussa ja kolmannen alussa, kun Hokin hyökkääjä Tuomas Ahtonen sai 5+20 minuuttia selästä taklaamisesta.

Ketterä myllytti tilanteita vitosen aikana, mutta ei saanut lisää kiekkoja Hokin maalivahti Teemu Seppäsen selän taakse.

Ketterän kesti kahden miehen alivoiman

Yhtä tehoton oli Hokki ottelun viimeisen kymmenminuuttisen aikana, kun Ketterältä jäähypenkille komennettiin perä perää hyökkääjä Roope Hämäläinen ja toisen erän lopussa 3—2 -johtomaalin ruuhkan takaa laukonut puolustaja Samuli Tanhua.

Laukaukset kilpistyivät Ketterän maalilla Samuli Tervon patjoihin ja Ketterän kolmikko keräsi irtokiekot alivoimapelissä.

Kesken Hokin takaa-ajon Ketterän Roope Mäkitalo käytti kajaanilaisten puolustuksen nukahduksen hyödykseen ja luikerteli vapaasti tekemään ratkaisevan 4—2 -maalin.

Vieraiden viimeisetkin toiveet pisteistä hiipuivat, kun Jesperi Viikilä otti illan toisen ison rangaistuksen. 5+20 minuutti tuomittiin Hokin pelaajalle Ketterän puolustaja Saku Forsblomin telomisesta.

Ketterän valmentaja Matias Lehtonen piti kahden miehen alivoiman tappamista kolmannessa erässä ottelun ratkaisuna.

— Päästiin sitten tekemään aika helposti neljäs maali. Ensimmäisen vitosen aikana olisi pitänyt pystyä maalintekoon.

Ketterä ei ollut ottelussa missään vaiheessa tappiolla, Ville Paalanen ohjasi avausmaalin Saku Forsblomin siniviivavedosta. Aku Kestilä laukoi Ketterän toisen maalin ylivoimapelissä komeasti ylänurkkaan avauserän lopussa. Hokki nousi kuitenkin kaksi kertaa tasoihin.

Luetuimmat