Keväällä jätettiin sivuun, mutta nyt Alisa Vainion MM-matka varmistui — LUM:lla on kisakoneessa peräti neljä urheilijaa

Jo keväällä MM-joukkueeseen valittiin lappeenrantalaisista Aku Partanen ja Simo Lipsanen. Vainion lisäksi LUM:n kestävyysurheilijoista mukana on uudessa valintaerässä kävelijä Tiia Kuikka.

kai skyttä

Alisa Vainion pääetapit ennen Dohan MM-kisoja ovat Gävlen nuorten EM-kilpailut, Lappeenrannan Kalevan Kisat sekä viimeistelyleiri Turkin Belekissä juuri MM-kisojen alla.
Alisa Vainion pääetapit ennen Dohan MM-kisoja ovat Gävlen nuorten EM-kilpailut, Lappeenrannan Kalevan Kisat sekä viimeistelyleiri Turkin Belekissä juuri MM-kisojen alla.

Alisa Vainio on mukana Dohan yleisurheilun MM-kisajoukkueessa. Suomen Urheiluliitto julkisti uusimmat valinnat maanantaina.

Vainio lähtee myös Gävleen nuorten EM-joukkueen mukana. Gävlessä juostaan naisten 10 000 metriä perjantaina 12. heinäkuuta.

Tiia Kuikka myös mukana

SUL täydensi Qatariin matkaavaa MM-joukkuetta seitsemällä urheilijalla. Joukkueeseen nimettiin Vainion lisäksi keihäänheittäjät Oliver Helander ja Antti Ruuskanen, kestävyysjuoksijat Topi Raitanen ja Anne-Mari Hyryläinen sekä korkeushyppääjä Ella Junnila ja toinen LUM:n urheilija, kilpakävelijä Tiia Kuikka.

— Kaikki joukkueeseen nimetyt ovat rikkoneet MM-kisojen tulosrajan tällä kaudella poislukien Vainio, jolla on tulosraja maratonille viime syksyltä. Hän juoksi viikonvaihteessa Jämsässä 10 000 metriä omalla vedolla 34.47,46, eli alle 22-vuotiaiden EM-rajan. Juoksu kertoi, että näkymä on hyvä myös MM-kisoja ajatellen, SUL:n valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola kuvasi.

Tulos valmiina jo syksyllä

Vainio voitti viime syksynä SM-maratonin ajalla 2.34.49, joka alitti MM-tulosrajan 2.37.00.

— Nyt valittujen lisäksi MM-tulosrajan ovat rikkoneet myös pika-aiturit Annimari Korte ja Nooralotta Neziri, mutta koska tilanne naisten 100 metrin aidoissa on poikkeuksellisen hyvä, lajin MM-valinnat tehdään Kalevan kisojen jälkeen, Niemi-Nikkola sanoi.

Mika Strandén

Alisa Vainio rikkoi MM-kisojen maratonin tulosrajan jo viime syksynä Joutsenon SM-maratonille.
Alisa Vainio rikkoi MM-kisojen maratonin tulosrajan jo viime syksynä Joutsenon SM-maratonille.

Soolona vauhdissa

Alisa Vainio avasi ratakauden viikonloppuna Jämsän kestävyysjuoksukarnevaaleilla. Hän voitti soolojuoksuna 10 000 metriä ja alitti samalla selvästi 22-vuotiaiden EM-kisojen tulosrajan.

Vainio kuvasi kisan jälkeen, että vauhtireserviä olisi ollut, jos kilpailu olisi ollut kireämpi. Kesän alun hän rauhoitti kilpailuilta ja viritteli valmentajansa Jarmo Viskarin kanssa juoksutekniikkaa kuntoon.

Vainio, 21, on 10 000 metrin hallitseva Suomen mestari. Hän juoksi matkan viime vuonna parhaimmillaan 33.05,11. Ennätys on neljä vuotta sitten juostu 32.58,17.

Viimeistelykisa haussa

Kaksikko mietti jo paluumatkalla Jämsästä sopivaa kisaa ensi viikonlopuksi. Viskari ja Vainio totesivat, että ennen 22-vuotiaiden EM-kilpailuja kaivattaisiin pari vauhdikkaampaa treeniä ja ehkä myös lyhyemmän matkan kilpailu.

Vielä maanantaina ei sopivaa kohdetta ollut tiedossa, Viskari kertoi.

Isoimmat askelmerkit kohti Dohaa mentäessä ovat Gävle ja Lappeenrannan omat Kalevan Kisat elokuun alussa. Juuri ennen MM-kilpailuja Vainio leireilee Turkin Belekissä, sillä syys-lokakuussa järjestettävien arvokisojen alla ei kuumuuteen totuttelu Suomessa enää onnistu.

LUM:lla vahva ryhmä

Vainio alitti Dohan MM-kilpailujen maratonin tulosrajan Joutsenon SM-kilpailuissa jo viime syyskuussa. Aika oli 2.34.49, kun MM-kisojen naisten maratonin tulosraja on 2.37.00. SUL:n ensimmäisten valittujen joukossa hän ei kuitenkaan vielä ollut, mikä aiheutti Vainion taustajoukoissa hämmennystä.

Dohaan valittiin maaliskuussa neljä yleisurheilijaa. LUM:n miesten, kolmiloikkaaja Simo Lipsasen ja kävelijä Aku Partasen lisäksi joukkueeseen nimettiin ensimmäisessä erässä kävelijä Jarkko Kinnunen sekä kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä.