Senni Salminen rikkoi ennätyksen toisensa perään päkiän alueen mikromurtumista huolimatta – Kausi päättyi tähän

Vesa Moilanen

Pohkeen alueen mikromurtumien vuoksi Senni Salmisen kausi päättyi Turun viimeiseen hyppyyn.
Pohkeen alueen mikromurtumien vuoksi Senni Salmisen kausi päättyi Turun viimeiseen hyppyyn.

Senni Salminen vaihtoi kolmiloikan jalkavaivojen vuoksi pituushyppyyn Kalevan Kisoissa. Tuloksena oli vakuuttava Suomen mestaruus.

Helsingissä asuva imatralainen täräytti heti avaushypyllään oman ennätyksensä 6,34, mikä olisi jo riittänyt voittoon. Toisella tärähti heti perään 6,45.

– Tuntuu, että juoksu kulki todella hyvin. Siinä oli yksi yliastuttu ja sitten tuo viimeinen 656-hyppy, jotka onnistuivat todella hyvin, Salminen kertasi huippuonnistumistaan STT:lle.

Pituuskisan toiseksi sijoittui EsboIF:n Kira Kytölä tuloksella 6,18 ja kolmanneksi Kaipolan Vireen Sini Sanaslahti, joka venytti 6,12.

Kova tulos mielessä

Valmentaja Matti Mononen kuvasi toista hyppyä Ylen lähetyksessä "ei vielä hirveän hyväksi" ja lupasi, että parempaa on tulossa. Valmentaja tiesi mistä puhui, vaikka pari seuraavaa hyppyä livahti punaisen lipun puolelle eli yliastutuksi.

Mestaruus oli jo taskussa, kun Salminen latasi taululle viimeisellä hypyllään 6,56 puolentoista metrin myötätuulessa. Ennätys parani 44 senttiä, ja hän nousi samalla kymmenenneksi kaikkien aikojen listalla Suomen naisten pituushypyssä.

Kakkoslajin ennätysparannus tuli todella niukalla harjoittelulla. Salminen vaihtoi loikkakilpailun pituushyppyyn päkiän alueella todettujen mikromurtumien takia.

– Ehdin tekemään yhden pituushyppyharjoituksen. Sen perusteella ajattelin, että 640 voisi olla mahdollista. Sitten kisassa tuli tasaisia hyppyjä ja ajattelin, että 650 voisi mennä, Salminen kertoi.

Tähän loppui

Salminen, 24, leiskautti tänä kesänä ennätyksensä myös kolmiloikassa, kun hän ponnisti Espoossa tuloksen 14,04.

Jalkavaivat päättivät Salmisen kauden Turun kisoihin.

– Valmentajakin sanoi, että olisi hyvä päättää kisakausi tähän.

Mononen vahvisti asian kilpailun jälkeen.

– Tulos oli tänään hyvä, kun ottaa huomioon, ettei lajia ole harjoiteltu ja jalkavamma aiheutti kuukauden juoksutauon, Mononen kertoi.

– Nyt on hyvä lopettaa kausi tähän, ja aloittaa harjoituskausi terveenä.

Miehet finaaliin

Simo Lipsanen kävi yhden hypyn verran kääntymässä miesten kolmiloikan karsinnassa ja sai pakata kamppeensa. Varman päälle hypätty 16 metriä riitti kevyesti lauantain loppukilpailuun.

LUM:n seurakaveri Arttu Tyystjärvi hoiti hommansa yhtä varmasti. 15,26 reippaassa 2,8 metrin myötätuulessa oli karsinnan kuudenneksi paras tulos.

Keihäässä yllätys

LUM:n Saara Lipsanen eteni Kalevan Kisojen naisten keihään karsinnasta loppukilpailuun. Lappeenrantalaisen tulos oli 52,67 ja sillä heltisi karsinnan kahdeksas sija. Karsinnan suuri yllätys oli Joensuun Katajaa nykyisin edustavan Heidi Nokelaisen putoaminen finaalista.

– Kun ei ole kunnollista latausta ja lähtee heittämään täydellä vauhdilla, heitto ei vaan etene. Sitä en tiedä, mitä tein sillä kolmannella heitolla, Nokelainen ihmetteli STT:lle.

Keihään finaali on miesten kolmiloikan tapaan ohjelmassa lauantaina.