Pesä Ysit viihtyi Juvalla, kesän ensimmäinen täysi pistepotti irtosi mallikkaalla ulkopelillä ja läpilyönneillä

Lukkari Essi Rytteri johti hienosti Pesä Ysien ulkopeliä.

Kai Skyttä

Lukkari Essi Rytteri johti Pesä Ysien ulkopeliä mallikkaasti Juvalla pelatussa ottelussa. Arkistokuva.
Lukkari Essi Rytteri johti Pesä Ysien ulkopeliä mallikkaasti Juvalla pelatussa ottelussa. Arkistokuva.

Pesä Ysit nappasi ensimmäisen täyden pistepottinsa naisten Superpesiksessä tällä kaudella. Päävastustajiin lukeutuva Siilinjärvi kaatui Juvalle viedyssä kotikamppailussa jaksolukemin 3–1 ja 4–3.

– Kolme pistettä on osoitus, että peli on pysynyt aika tasapainossa koko ottelun ajan. Ei tullut heikkoa ulkovuoroa tähän peliin, vaikka lopussa olikin mennä jo hiukan jännäksi, Ysien viuhkamies Jari Komulainen myhäili.

Avausjakso kääntyi Yseille Henriikka Harisen lyömillä kahdella ja Nea Forsellin yhdellä juoksulla. Toisen jakson lappeenrantalaiset avasivat sähäkästi kahdella läpilyönnillä. Ensin Hanna Järven kakkosjatkeen puhkaisu saatteli kotipesään Linda Kemppaisen, sitten Elina Väre iski pallon kakkosrajasta maisemiin 1+2 juoksun arvoisesti.

– Ehkä pelinkuva oli se, että molemmille joukkueille sattui sisäpelissä virheitä. Oli merkkivirheitä, ja ajolähdöt kuivuivat ilman jatkumoa ja uusia kotiutusyrityksiä, Komulainen summasi.

Lukkari Essi Rytteri johti hienosti Pesä Ysien ulkopeliä.

– Tiesimme, ettei vastassa ollut kaikista nopein joukkue, joten uskalsimme pelata vähän kauempana ja saimme tukittua ulkokenttää. Mikäli oli merkkiä päällä, niin Essi hoiti lautasella väärät oikeisiin kohtiin, Kumulainen kertoi.