Veiterä käänsi vetisen ottelun itselleen nihkeän avausjakson jälkeen

Kai Skyttä

Aleksi Seppänen rakensi hyvin peliä ja laukoi yhden maalin ottelussa.
Aleksi Seppänen rakensi hyvin peliä ja laukoi yhden maalin ottelussa.

Monivivahteinen joulukuu tarjosi jääpalloilijoille Lappeenrannassa lauantaina taivaan täydeltä vettä ja raastavan tuulen. Olosuhteista johtuen Veiterän ja HIFK:n kohtaaminen ei jättänyt yleisölle tai joukkueille juuri jälkipolville kerrottavaa. Kotijoukkue vei hyvin rutiininomaisella esityksellä voiton 5—2 (0—1) ja johtaa sarjaa viiden kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä.

Avausjakso oli kokonaisuudessaan nihkeä. Veiterä pelasi ensimmäisen 45 minuuttia kovaan vastatuuleen, eikä hyökkäyspelistä ollut idean puolikastakaan. HIFK pystyi haastamaan suuren ennakkosuosikin ja johti tauolle mentäessä 0—1 Aku Ojasen osumalla. Punanuttujen kannalta jossiteltavaa jätti parin loistopaikan tuhlaaminen.

Hyvin luistin kulkee ja olen vakiinnuttanut paikkani muutaman vuoden jälkeen vähän alempana pelinrakentelussa. — Aleksi Seppänen

— Pehmeä jakso meiltä. Ei oikein tiedetty pystyykö noissa olosuhteissa pelaamaan. Ei tiedetty lyödäänkö pitkää vai pelataanko jäissä, eikä tehty sitten kumpaakaan, Veiterän parhaan palkittu Aleksi Seppänen kertasi.

— Ei se tuuli lopulta niin hirveästi vaikuttanut. Sade on isompi asia, mutta kyllä sitä eka jaksolla jossain kohtaa mietti jaksaako pelata koko matsin tällä tavalla, vaikka ei hirveästi edes pelattu, hän jatkoi.

Neljän maalin sikermä

Toisen jakson alussa myötätuuli ei heti tarttunut vihreäpaitojen hyökkäyspeliin. Janne Hauskan tasoituksesta huolimatta HIFK roikkui hyvin mukana, kunnes otti aikalisän 66 minuutin kohdalla. Aikalisän sisältöön tuskin kuului se, että Veiterä latoi seuraavan kymmenen minuutin aikana neljä maalia ja ratkaisi pelin. Maaleista kaksi teki Tomi Hauska ja yhden Seppänen.

— Hyvin luistin kulkee ja olen vakiinnuttanut paikkani muutaman vuoden jälkeen vähän alempana pelinrakentelussa. Sen verran mitä maalipaikkoja olen tuhlaillut, niin enemmän pitäisi tulosta tehdä. Ei tämä voi tällä tavalla jatkua. Pitäisi oppia lyömään, Seppänen virnisteli.

Veiterän avain viiden voiton putkessa on ollut puolustuspeli. Neljässä ottelussa omissa on kolissut vain viisi kertaa.

— Kyllä tuollaisilla lukemilla pitää pystyä pelit voittamaan. Hyvältä näyttää nyt, Seppänen arvioi.