Lappeen ravien parhaat palat Pohjois-Karjalaan

Iikori juoksee uransa parasta kautta.

Marianne Suntio

Outlander starttasi tiistaina ensimmäiseen kilpailuunsa. Tuloksena oli kakkoslähdön voitto näytöstyyliin.
Outlander starttasi tiistaina ensimmäiseen kilpailuunsa. Tuloksena oli kakkoslähdön voitto näytöstyyliin.

Lappeen raveissa makoisin ilta oli Pohjois-Karjalan väellä. Markus Porokalla ei ollut hädän päivää Iikorin rattailla, ja Olli Koivunen ajoi kaksi voittoa Jere Taulion valmentamilla hevosilla.

Kylmäveristen kovimmassa lähdössä Ari Moilasen ajama Jottei pyyhkäisi vauhdilla keulaan, mutta joutui jo takasuoran alussa antamaan vetovastuun Porokan ajamalle Iikorille.

Kotiradan Olavi Nisosen ohjastama Pauhis nousi odotetusti johtavan rinnalle. Tässä järjestyksessä edettiin ja vasta viimeisellä puolikkaalla kärkipari alkoi tosissaan juosta kilpaa. Lopussa Iikori piti vaivattomasti pintansa ja Pauhis oli yhtä varma kakkonen. Taustalta Hanslankari kurotteli kolmanneksi.

— Alussa piti vähän passailla. Takasuoran alussa laskin keulaan ja lopussa tuntui varoja jääneen, tuumi Porokka jo kauden viidennen voittonsa ottaneesta 12-vuotiaasta Iikorista.

Hyvin onnistui myös Koivunen Jere Taulion valmennettavilla. Kolmesta hevosesta kaksi otti tyylipuhtaat voitot. Toto5:n avauskohteessa Koivunen kiristi Callela Ikaroksen täysosumaan.

— Tämä on tosi lahjakas aloittelija. Voitti hienolla tyylillä, vaikka joutui matkalla kiertelemään, kehui Koivunen ajokkiaan. Samanlaiset kehut sai myös Koivusen ajama toinen Jere Taulion valmennettava.

Ykkösradalta lähtenyt Gollum vetäisi ensimmäisen puolikkaan 10,5-vauhtia ja tuli lopun 11,0 -kyytiä. Vain Tommi Kylliäisen ajama Stonecapes Picasso pystyi joten kuten voittajan kyydissä, mutta ohitukseen ei löytynyt aseita.

— On helppo ajaa, kun on ylivoimaiset hevoset, hauskuutti Olli Koivunen yleisöä voittajahaastettulussa.

Marja Haakanan valmentama Gossip Hero onnistui hyvin uusimaan viime kertaisen voiton. Hannu Torvisen ajama ruuna lähti hieman haparoiden matkaan, mutta siirtyi tuulen halkojaksi jo ensimmäisellä takasuoralla. Loppusuoralla näytti jo, että Three Dee Nodo ja Blue Flash tulevat ohi, mutta Gossip Hero tuli uudelleen ja voitti.

Päätöskohteessa Jani Ruotsalainen ajoi Sanna Salosen valmentaman Black Emperorin päättäväisesti keulapaikalle ja jatkoi siitä suoraviivaiseen voittoon.

Virolahtelaisvalmentaja Jukka-Pekka Hukkasella oli myös hyvä iltapuhde. Stonecapes Picasson kakkosijan lisäksi tuli voitto myös Kylliäisen ajamalla Outlanderilla. Kolmivuotias lahjakkuus voitti ylivoimaisesti lopettaen malliksi 11.0 -vauhdilla.

Voittoon ylsivät myös Esa Holopaisen ajama Felix Journey kirimällä lopussa ohi Ville Mikkasen ajamasta Jailhouse Loverista. Kylmäveristen alimassa sarjassa kouvolalaisen Jussi Rämön valmentama Saravoke uusi viime kertaisen Lappeen voittonsa ja jatkaa edelleen ilman tappiota.

Luetuimmat

Kommentoidut