Kultsu FC keksi kuljettaa ruokaa Joutsenossa ja tarjoaa siinä sivussa juttuseuraa mummoille, mutta ajat ovat seuralle kovat – "Ensimmäinen arvio on, että neljännes kokonaisbudjetista joudutaan leikkaamaan"

Kalle Sipiläinen

Kultsu FC juhli viime syksynä kotiareenallaan Joutsenon keskuskentällä Kolmosen lohkomestaruutta ja nousua Kakkoseen.
Kultsu FC juhli viime syksynä kotiareenallaan Joutsenon keskuskentällä Kolmosen lohkomestaruutta ja nousua Kakkoseen.

Kultsu FC:ssä toivuttiin koronashokista nopeasti toimintaan.

Yksi jalkapalloseuran näkyvimmistä ideoista on ollut ruokakuljetuspalvelu, jonka Kultsu aloitti Joutsenossa jo 18. maaliskuuta.

Kultsun markkinointi- ja myyntipäällikkö Satu Heikkanen vei ajatuksen käytäntöön ja organisoi toiminnan sekä Joutsenon S-marketin että Joutsenon K-supermarket Piranan kanssa.

Kultsun puheenjohtaja Janne Borgström kertoo toiminnan lähteneen jopa yllättävän hyvin käyntiin, mikä kertoo palvelun tulleen tarpeeseen.

– Ruokakyydityksiä on ollut alusta lähtien joka päivä. Viikossa niitä tulee hyviä määriä.

Joukkueen pelaajat ovat olleet talkoissa mukana. Seura on saanut positiivista palautetta asiakkailta.

– Mummot tykkäävät ostoslistaa tehdessä jutella monenlaisista asioista, mikä on mukavaa. Toiminnassa on siis sosiaalinenkin ulottuvuus, mikä on näinä aikoina myös tärkeää, Borgström kertoo.

Kauden alku arvoitus

Kultsun miesten edustusjoukkue oli valmistautumassa täyttä häkää paluuseen jalkapallon Kakkoseen, kun kalenteri tyhjeni yhteisharjoituksista ja harjoitusotteluista.

Kultsun valmennus laati pelaajille heti omatoimiset harjoitusohjelmat.

– Odotamme positiivisin mielin, että sarja saadaan jossain muodossa pelattua. On kaikille kysymysmerkki, milloin kausi alkaa, Borgström toteaa.

Uskomme vahvasti siihen, että selviämme ja menemme tämän jakson yli. — Janne Borgström

Palloliitto on keskeyttänyt jalkapallotoiminnan toistaiseksi 13. toukokuuta asti.

Kilpailutoimenjohtaja Pekka Soini arvioi Palloliiton tiedotteessa huhtikuun alussa, että kilpailutoiminta on mahdollista aloittaa kahden viikon kuluttua siitä, kun joukkueharjoitukset ovat taas sallittuja.

Kultsussa joukkuehenkeä ylläpidetään etätreenijakson aikana yleisellä hassuttelulla.

– Uskoisin, että jokaisessa joukkueessa on tällaista, varsinkin näinä vaikeina aikoina. Huumori tuo aina iloa ihmisten elämään.

Mika Strandén

Kultsun maalitykki Samson oli Kaakkois-Suomen Kolmosen sensaatio viime kaudella. Hän auttoi Kultsun nousuun iskemällä 30 maalia. Arkistokuva.
Kultsun maalitykki Samson oli Kaakkois-Suomen Kolmosen sensaatio viime kaudella. Hän auttoi Kultsun nousuun iskemällä 30 maalia. Arkistokuva.

Kovaa aikaa, mutta yli selvitään

Kultsun johtokunta laski viime viikolla poikkeustilan taloudellisia vaikutuksia seuralle.

– Ensimmäinen arvio on, että neljännes kokonaisbudjetista joudutaan leikkaamaan sekä tulo- että menopuolella. Uskomme vahvasti siihen, että selviämme ja menemme tämän jakson yli.

Borgström ymmärtää, että yhteistyökumppanit ovat tällä hetkellä varpaillaan urheiluseurojen tukemisen kanssa.

– Varmasti joudumme luovimaan asioita ja miettimään uusia keinoja heidän kanssaan.

Kaikki tuki seuroille tarpeen

Kuten monet muutkin eteläkarjalaiset urheiluseurat, myös Kultsu pyrkii parantamaan taloudellista tilannettaan esimerkiksi kausikortti- ja fanituotemyynnillä.

Borgströmin mukaan yleisön tuella on Kultsullekin tässä tilanteessa suuri merkitys.

– Pienistä puroista se iso virta kasvaa. Totta kai sitä toivoo, että kaikki mahdollinen tuki tulee yleisöltä tässä hankalassa tilanteessa.

Uusiakin ideoita Kultsulla on jo muhimassa.

– Jätskikioskikin on avautumassa, mutta katsotaan nyt, milloin.

Liiton tuella tarkat kriteerit

Suomen Palloliitto avasi maaliskuun lopussa yhteensä kolmen miljoonan euron koronatukiohjelman seuroille.

Paketista yksi miljoona on ylimääräinen avustus liiton jäsenseuroille, joilla on päätoiminen työntekijä tai työntekijöitä.

Borgströmin mukaan Kultsu tulee tutkimaan tarkasti, onko seuralla mahdollisuutta päässä liiton tuen piiriin.

– Varmasti tulemme tukea hakemaan, jos mahdollisuus on.

Kakkosen seurat palaveerasivat hiljattain myös keskenään etäyhteyden välityksellä.

– Tällaisella, jos tätä hädän hetkeksi voi sanoa, toivoisi mahdollisimman vähän byrokratiaa ja mahdollisimman nopeaa tukea sinne, missä sitä tarvitaan. Tällainen viesti Palloliitolta onneksi tulikin.