Lappeenrannan urheilukaupoissa näkyy selvästi olohuonegymin varustaminen – Kahvakuula ja kuminauha ovat nyt liikkujien suosikit

Kun ryhmäliikunta on tauolla ja kuntosaleja ja palloiluhalleja suljettu, urheilukaupasta mukaan lähtevät kotikuntoilulaitteet ja lenkkikengät.

Mika Strandén

Juho Montonen esittelee urheilukaupan asiakkaiden kevään suosikkivälinettä. Kahvakuulan lisäksi erilaiset kuminauhasetit kelpaavat nyt saliharjoittelulle ja ryhmäliikunnalle vaihtoehtoa hakeville liikkujille.
Juho Montonen esittelee urheilukaupan asiakkaiden kevään suosikkivälinettä. Kahvakuulan lisäksi erilaiset kuminauhasetit kelpaavat nyt saliharjoittelulle ja ryhmäliikunnalle vaihtoehtoa hakeville liikkujille.

Aktiiviset liikkujat ovat alkaneet panostaa kotikuntoilulaitteiden hankintaan. Etenkin pienet ja vaivattomasti kotiin sopivat välineet ovat suosiossa koronaviruksen katkaistua liikkumisen ryhmissä tai lähellä toisia ihmisiä.

– Kyllä kysyntä on ihan merkittävästi lisääntynyt, UK Koskimiehen myymäläpäällikkö Juha Karhumäki sanoo.

Hänen mukaansa varsinkin erilaisten kuminauhojen ja kahvakuulien myynnissä se näkyy, mutta hyllyjä kysyntä ei sentään vielä tyhjennä.

– Kyllä me on ainakin saatu täydennystä ihan hyvin.

Karhumäki arvioi suurimman asiakaskunnan olevan aktiiviliikkujia, jotka muutenkin pitävät omasta kunnostaan huolta, mutta joutuvat nyt korvaamaan ryhmä- ja saliliikunnan omatoimisella tekemisellä.

– Pyöräpuoli on ollut myös pari viikkoa nosteessa, Karhumäki sanoo.

Ei tässä paljon sulkapallomailoja ole tarvinnut jännittää. — Juha Karhumäki

Ulkoliikkujat ovat puolestaan päivittäneet asusteitaan ja jalkineitaan aurinkoisten kelienkin kannustamana.

Ryhmäliikuntatunteja on Lappeenrannassakin pantu tauolle tai rajoitettu ryhmien kokoa ja kuntosaleja ja palloiluhalleja suljettu. Osa yksityisistä kuntosaleista on vielä pysynyt avoinna.

– Ei tässä paljon sulkapallomailoja ole tarvinnut jännittää.

Mika Strandén

Tyhjistä hyllyistä ei urheilukaupassa hetkellisiä puutteita lukuun ottamatta jouduta kärsimään, sillä pandemian ja rajojen sulkemisen vuoksi asiakkaita on paljon normaalia vähemmän.
Tyhjistä hyllyistä ei urheilukaupassa hetkellisiä puutteita lukuun ottamatta jouduta kärsimään, sillä pandemian ja rajojen sulkemisen vuoksi asiakkaita on paljon normaalia vähemmän.

Talven suksikaupan kuoppaa tai pandemiassa hiljentynyttä asiakasmäärää kotikuntoilu ei pysty läheskään korvaamaan. Esimerkiksi lauantaina iltapäivällä Lappeenrannan kolmessa urheilukaupassa oli niin hiljaista, ettei asiakaskokemuksia kotikuntoilulaitteiden hyllyjen lähettyviltä saatu.

– Kaikki varmaan odottelevat, mitä tässä tapahtuu ja miten pitkä jarrutus on, Karhumäki mietti.

Hänen mukaansa rajan sulkeminen notkautti myös kerralla ostajien määrää, kun venäläisasiakkaat jäivät kokonaan pois.

Myllymäen XXL:ssä kuminauhahyllyjä on jo tyhjillään, mutta siihen on vaikuttanut myös ketjun laaja Varastojen pakkotyhjennys -alennuskampanja.

Jos jotain on tottunut tekemään, jotainhan sitä pitää edelleen tehdä. — Juho Montonen

Kahvakuulia ja kuminauhoja menisi niin paljon kuin tavaraa olisi, XXL:stä kuvataan.

Varsinaista puutetta tavarasta ei ole, mutta kun keskusvarastokin on vajentunut, tavaran saamisessa myymälään voi olla joissain tuotteissa hetken viive.

– Kuminauhoja varsinkin on kysytty ja ihmetelty paljon, Lappeenrannan keskustan Intersportin myyjä Juho Montonen kertoo. Esimerkiksi eri vahvuisia kuminauhoja sisältävä setti on heillä myyty loppuun.

– Jos jotain on tottunut tekemään, jotainhan sitä pitää edelleen tehdä.

Mika Strandén

Takavuosien sohvanpäädyn suosikki on nykyisin paljon virtaviivaisempi kuin ennen.
Takavuosien sohvanpäädyn suosikki on nykyisin paljon virtaviivaisempi kuin ennen.

Pääasiassa viikonloppuisin urheilukaupassa työskentelevä Montonen sanoo, ettei yksittäisen tuoteryhmän myynnin kasvu voi silti läheskään paikata koko asiakaskatoa.

Aktiivisesti lentokentän lenkkiä kiertävä ja sen laidassa olevaa ulkokuntoilupaikkaa käyttävä Montonen sanoo, että varsinkin perjantaina ihmisten innostus ulkoliikuntaa kohtaan näkyi.

– Tungosta ei ollut, mutta ihmettelijöitä on ollut. Positiivista palautetta, hyvä paikka, hän kuvaa käyttäjien mielipiteitä lentokentän lenkin ulkokuntoilupaikalla.