Toipunut Day johdatti Catzin voittoon

Catzin loukkaantunut pelinjohtaja Jordan Jones pystyy jo harjoittelemaan.

Mika Strandén

Awak Kuier peittää Reetta-Sofia Tulkin syöttölinjoja.
Awak Kuier peittää Reetta-Sofia Tulkin syöttölinjoja.

Natalie Dayn pelikunto oli epävarma ennen lauantaista HBA-Märskyn kohtaamista, mutta Catzin onneksi hän kentälle asteli. Laituri oli huippuvireessä pussittaen 29 pistettä Catzin napatessa pudotuspelien kotietutaistelun kannalta tärkeät sarjapisteet numeroin 75–58 (27–27).

Day on sairastellut Catzin päävalmentaja Mika Haakanan mukaan kolmeen eri otteeseen viime aikoina, mutta pahin lienee ylitetty. Dayn ilta olisi voinut saada tyystin toisenlaisen suunnan, sillä hän kirjautti neljännen virheensä heti tauon jälkeen ja pelasi käytännössä 20 minuuttia riskejä vältellen.

Virheet koettelivat

Kun huomioidaan lisäksi Erica Covillen (11/19/5) kolme virhettä taukoon mennessä ja kaiken kaikkiaan neljä virhettä ottelussa, niin kahden ulkomaanavun pysyminen kentällä oli Catzin onni. Pelisuunnitelmaa se toki muutti.

– Peli oli ihan hyvin kontrollissa, mutta kun oltiin virhevaikeuksissa, niin piti pelata paikkaa ja se oli meille katastrofi kolmannella jaksolla. Siihen oli tässä tilanteessa ajoittain pakko mennä, Haakana kertoi.

Irtopallot käsiin

Covillen merkitys näkyi levypallopelissä. Catz vei ne isolla marginaalilla 56–33. Coville ja Day nappasivat yhdessä täsmälleen saman määrän, kuin HBA-Märskyn koko joukkue.

Tasaisena viimeiselle jaksolle edenneen pelin yksi ratkaisuhahmoista oli Tuulia Timo (19/1). Hän pussitti lyhyessä ajassa kolme kolmosta, ja tuosta tyrmäyksestä vierasjoukkue ei enää toipunut.

Mika Strandén

Catzin Roosa Kosonenkin pääsi puolustamaan maailman huipulle tähtäävää Awak Kuieria.
Catzin Roosa Kosonenkin pääsi puolustamaan maailman huipulle tähtäävää Awak Kuieria.

– Ei peli kovin kaunista tänään ollut missään vaiheessa. Alussa oli ongelmia pallonmenetysten kanssa ja niistä vastustaja sai hyviä hyökkäyksiä. Toisella jaksolla Iiris Muhonen piti homman kasassa, ei tullut menetyksiä enää ja saatiin palloa enemmän Natalielle, Haakana kertoi.

Jones harjoittelee jo

Muhonen ei tehnyt ottelussa pisteitä, mutta oli tilastoja tärkeämmässä roolissa. Aloittavan pelintekijä Jordan Jonesin toipuessa loukkaantumisestaan, ei Catzilla pelintekoon paljon vaihtoehtoja ole. Haakanan mukaan Jones on jo harjoitellut joukkueen kanssa ja palannee pian omalle paikalleen aloitusviisikkoon.

Vieraiden mielenkiintoisin pelaaja on vasta 18-vuotias superlupaus Awak Kuier (25/10). Huimia odotusarvoja kuvastaa se, että hän itse sekä valmennus pitivät esitystä vain kohtuullisena.

Luetuimmat