Veiterälle voitto nuhaisellakin esityksellä, hyvää alun puolituntista seurasi tunnin verran todella sekavaa jääpalloa

Kotijoukkueen onneksi innokas Botnia ei pystynyt juuri organisoitua hyökkäyspeliä esittämään ja yllätys jäi näkemättä.

Kai Skyttä

Veiterän Aleksi Seppänen teki näyttävän esityön Tomi Hauskan illan ensimmäiseen maaliin.

Kolmas Veiterän kotiottelu kuuteen päivään tarjosi nuhaisen esityksen vihreäpaidoilta. Vaikka voitto irtosi lukemin 4—2 (3—2), niin suorituksesta ei paljon positiivista jäänyt jälkipolville kerrottavaksi.

Hyvää alun puolituntista seurasi tunnin verran todella sekavaa jääpalloa. Kotijoukkueen onneksi innokas Botnia ei pystynyt juuri organisoitua hyökkäyspeliä esittämään ja yllätys jäi näkemättä.

Parasta Veiterää nähtiin ottelun alussa. Sinä aikana Valtteri Hauska, Tuukka Loikkanen ja Tomi Hauska siirsivät vauhdikasta hyökkäyspeliä esittäneen kotijoukkueen ansaittuun 3—0-johtoon.

Erityisesti 2—0 osuma oli näyttävä. Syvältä omalta alueelta Aleksi Seppänen näki Botnian puolustuslinjassa paikkaa hakeneen Tomi Hauskan. Kova ja tarkka vapauttava syöttö puolustajien väliin siivitti Hauskan läpiajoon ja hän ei jättänyt paikkaa hyödyntämättä.

— Kyllä näin sen tilanteen alusta lähtien ja katselin oikeaan reunaan, että siitä pääsee Tomi irtoamaan. Mietin mihin kohtaan pallon laittaisi ja taisi lähteä ainakin viisi kiloa jäätä lyödessä, mutta onneksi osui palloonkin ja meni vielä perille asti, Seppänen naureskeli pelin jälkeen.

Botnia tuli nopeasti peliin mukaan

Botnia tuli kuitenkin kahdella osumalla nopeasti peliin mukaan ja se muutti myös Veiterän esitystä. Vierasjoukkue liikkui paremmin ja oli innokas, mutta ei saanut pallollisena oikein mitään aikaiseksi.

Veiterä sai paikan lähteä uudestaan karkumatkalle Botnian jäähyillessä. Kotijoukkue pääsi pelaamaan toisen jakson alussa yli kuusi minuuttia kolmen miehen ylivoimalla, mutta oman maalin edustalle parkkeerannut vierasryhmä selvisi vaurioitta.

— En tiedä onko se nyt niin vaikea pelata tuollaisessa tilanteessa, mutta kun kaveri seistä möllöttää käsipallopuolustuksessa, niin eihän siitä ole helppoa mennä läpi. Paikkoja kyllä saatiin, mutta ei mennyt tällä kertaa sisään, Seppänen muisteli.

Vihreäpaidat vapautti piinasta 81 minuutin kohdalla kapteeni Tomi Hauska illan toisella maalillaan. Botnia roikkui liki koko jakson ainakin tasapelin syrjässä kiinni, mutta tuon maalin jälkeen myös kotijoukkue vapautui ja pystyi pelaamaan aikaa hallitusti kellosta pois.

— Ei ihan parasta Veiterää kyllä tänään nähty. Pelissä oli hankalia jaksoja, mutta pisteet ovat pääasia. Niitä tarvitaan ja niitä tuli.

Murehdittavaa Veiterälle toi puolustuslinjan tukipilari Santtu Nurmen loukkaantuminen. Kaatunut Botnian pelaaja liukui tahattomasti hänen jalkaansa ja jotain kaikesta päätellen hajosi, koska Nurmi poistui avustettuna toista jalkaa roikottaen pukukoppiin. Puolustuslinjasta puuttui jo valmiiksi cup-finaalissa olkapäänsä satuttanut Johan Segerman.

Luetuimmat