Viisi vuotta sitten Lappeenrannassa ja Imatralla nähtiin liuta tulevia NHL-tähtiä — Mitä kuuluu alle 18-vuotiaiden MM-kisojen pistepörssin kärkikymmenikölle nyt?

NHL:n kykyjenetsijät täyttävät katsomot Ruotsin Örnsköldsvikissä ja Uumajassa tällä viikolla alkaneissa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Huhtikuussa 2014 kisat pelattiin Lappeenrannassa ja Imatralla.

Mikko Hannula

Yhdysvallat raivasi Kisapuistossa tieltään William Nylanderin edustaman Ruotsin matkallaan kohti maailmanmestaruutta. Yhdysvallat oli välieräottelussa parempi maalein 4—1. Sitä ennen sinikeltaiset olivat nuijineet Suomen pikkuleijonat puolivälierissä jäänrakoon maalein 10—0.
Yhdysvallat raivasi Kisapuistossa tieltään William Nylanderin edustaman Ruotsin matkallaan kohti maailmanmestaruutta. Yhdysvallat oli välieräottelussa parempi maalein 4—1. Sitä ennen sinikeltaiset olivat nuijineet Suomen pikkuleijonat puolivälierissä jäänrakoon maalein 10—0.

Tässä Lappeenrannassa ja Imatralla pelattujen jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisojen pistepörssin kärkikymmenikkö viiden vuoden takaa. Yhteenveto kisoista löytyy puolestaan jutun lopusta.

1 | William Nylander, Ruotsi (7 ottelua, 6+10=16)

AOP/Dom Gagne

William Nylander

Huipputaitavan isän Michael Nylanderin huipputaitava poika kuuluu Toronto Maple Leafsin nuorten pelaajien tähtisikermään. Viisi vuotta sitten Nylander hurjasteli pistepörssin ylivoimaiseen voittoon ja piti puolivälierissä Suomea pilkkanaan herkuttelemalla tehot 2+2. Väänsi tällä kaudella pitkään jatkosopimuksesta Toronto Maple Leafsin kanssa, kunnes kuuden vuoden ja yhteensä 41,4 miljoonan dollarin arvoinen jatkopahvi lopulta syntyi.

2 | Axel Holmström, Ruotsi (7 ottelua, 3+8=11)

AOP/Fred Kfoury III

Axel Holmström

Ehti pelata 112 liigaottelua Ruotsissa ennen kuin siirtyi kaksi vuotta sitten Detroit Red Wingsin organisaatioon. NHL-pelejä ei ole toistaiseksi kertynyt ja Holmströmin kaksi viimeistä kautta ovat menneet farmisarja AHL:n puolella. Säesti 18-vuotiaiden kisojen puolivälieräottelussa Nylanderia keräämällä tehot 2+1=3, kun Ruotsi pilkkoi pikkuleijonat Kisapuistossa päreiksi loppulukemin 10—0.

3 | Jakub Vrana, Tshekki (7 ottelua, 8+2=10)

AOP/Scott Taetsch

Jakub Vrana

Washington Capitalsin kolmosketjulainen pääsi viime kauden päätteeksi nostelemaan Stanley cup -kannua yhdessä Aleksandr Ovetshkinin kanssa. Joskin Tshekin viiden vuoden takaisen kisajoukkueen toinen superyksilö David Pastrnak on ollut NHL-urallaan tähän mennessä Vranaa tehokkaampi. Pasternak muistetaan muun muassa viime kevään pudotuspelien ensimmäisistä otteluista, joissa hän oli kovassa pistevireessä.

4 | Jack Eichel, USA (7 ottelua, 5+5=10)

AOP/Jerome Davis

Jack Eichel

Sulavasti luistimilla liukuva keskushyökkääjä oli ennakkoon kisojen suurin tähti, koska Kanadan kohuteini Connor McDavid pelasi samanaikaisesti OHL-liigan pudotuspelejä eikä saapunut MM-kisoihin. Eichel varattiin vuotta myöhemmin NHL:ään koko varaustilaisuuden toisena pelaajana, ykkösvaraus oli McDavid. Tällä hetkellä Eichel nauttii Buffalo Sabresissa 10 miljoonan dollarin vuosipalkkaa.

5 | Sonny Milano, USA (7 ottelua, 3+7=10)

AOP/Adam Lacy

Sonny Milano

Kisojen viides kymmeneen tehopisteeseen yltänyt pelaaja hääri Yhdysvaltain ykkösketjussa Jack Eichelin ja toisellakin NHL-kaudellaan pudotuspeleissä vahvasti esiintyvän Vegas Golden Knightsin Alex Tuchin kanssa. Milano on pelannut neljällä kaudella yhteensä 70 NHL-ottelua Columbus Blue Jacketsssa ja kerännyt niissä 24 pistettä. Risteilee NHL:n ja AHL:n väliä. Kuului maansa MM-ryhmään viime keväänä Tanskassa.

6 | Kevin Fiala, Sveitsi (5 ottelua, 4+5=9)

AOP/Danny Murphy

Kevin Fiala

Sveitsin tehoketjua johtanut Kevin Fiala teki viisi vuotta sitten historiaa, sillä 18-vuotiaiden kisojen lisäksi hän pelasi samalla kaudella myös 20-vuotiaiden ja miesten MM-kisat. Tällä kaudella sveitsiläinen siirtyi vaihtokaupassa Minnesota Wildiin, kun Nashville Predators hankki Mikael Granlundin. Fiela rakensi nuorena uransa koti Pohjois-Amerikkaa Ruotsin sarjojen kautta. NHL:ssä sveitsiläisen tehokkain sesonki on toistaiseksi ollut 2017—18, jolloin 80 runkosarjan ottelussa syntyi pisteet 23+25=48.

7 | Auston Matthews, USA (7 ottelua, 5+2=7)

AOP/David Kirouac

Auston Matthews

Kisojen nuoremmasta 1997 syntyneiden ikäluokasta pistepörssissä parhaiten sijoittui Toronto Maple Leafsin nykyinen tähtisentteri. Matthewsin pelilliset ominaisuudet ovat ihan huippuluokkaa, mutta välillä hän saattaa luistaa puolustusvelvoitteissaan. Yhdysvaltalainen aloitti NHL-uransa syksyllä 2016 yhtä aikaa Patrik Laineen kanssa ja teki historiaa ahnehtimalla heti ensimmäisessä ottelussaan neljä maalia kuudella laukauksella ja reilun 11 minuutin jääajalla.

8 | Kirill Pilipenko, Venäjä (5 ottelua, 5+2=7)

Kaikissa nuorten ja poikien kisoissa tuikkii jokin yksittäinen tähti, joka myös sammuu yhtä nopeasti. Venäjän tehokkain pelaaja 18-vuotiaiden kisoissa oli Kirill Pilipenko. Hän on nyt 22-vuotias, mutta ei ole tähän mennessä pelannut kuin muutaman KHL-ottelun, vaan on tahkonnut Venäjän ”Mestiksessä” VHL:ssä. Venäjän nuorten maajoukkueissakaan Pilipenkoa ei tuon jälkeen enää nähty.

9 | Kyle Connor, USA (7 ottelua, 4+3=7)

AOP/Tim Spyers

Jos olet seurannut Patrik Laineen NHL-pelejä Winnipeg Jetsissä, tiedät varmasti myös Kyle Connorin, sillä yhdysvaltalainen sijoittui Jetsin pistepörssissä Laineen edelle kolmanneksi. Connor viimeisteli runkosarjassa 34 kaappia ja rannelaukaus puhuu lähes yhtä vihaisesti kuin maalinteon kanssa pitkään tuskailleella ja 30 kertaa osuneella Laineella.

10 | Denis Malgin, Sveitsi (5 ottelua, 3+4=7)

AOPJeanine Leech

Kevin Fielan tutkapari Sveitsin tehoketjussa on NHL-pelaajaksi hyvin pienikokoinen, mutta taitavat kädet ja peliäly kompensoivat paljon. Malgin edustaa nykyään samaa seuraa kuin suomalaistähti Aleksander Barkov eli Florida Panthersia, jossa hän on pelannut kolmen kauden aikana yhteensä 148 ottelua tehopistein 24+24=48. Malgin on myös Auston Matthewsin vanha seurakaveri, sillä he kiekkoilivat yhtä aikaa Sveitsin liigan Zürich Lionsissa kaudella 2015—16.

Myös heidän nähtiin kisoissa...

AOP

Colorado Avalanchen Mikko Rantanen juhlii jatkoerässä lataamaansa voittomaalia NHL:n pudotuspeleissä aiemmin tällä viikolla. Samassa ottelussa turkulainen ohjasi ylivoimalla myös tasoitusmaalin Calgary Flamesin verkkoon varsinaisen peliajan lopussa.

Mikko Rantanen. Colorado Avalanchen tehoketjun suomalaisjärkäle oli etenkin alkukaudella hurjassa vireessä. Viisi vuotta sitten 17-vuotias Rantanen sai jo kantaa pahasti kontannutta kasvattajaseuraansa TPS:aa reppuselässään.
Kasperi Kapanen. NHL:ssä tällä kaudella lopulta kukkaan puhjenneella Kapasella oli kisojen aikaan vaihtelevasti mennyt kausi alla. Joukkueen tähtipelaajan vastuunkantaminen meni kisoissa yliyrittämiseksi ja kiekon kuskailuksi.
Sebastian Aho. Harvaa jääkiekkoilijaa on alle 20-vuotiaana alettu kutsua professoriksi. Ahon päässä raksuttava pelitietokone kehittää lähinnä vain oikeita ratkaisumalleja eri tilanteisiin. Ennen Pula-Aho-ketjun syntymistä hän ehti sinetöidä jo edelliskeväänä Suomen mestaruuden Kärpille.
Jake Virtanen. Herätti kisoissa huomion ensiksi sukunimellään. Pian selvisi, että Virtasen isä oli muuttanut teinipoikana vanhempiensa mukana Kanadaan. Voimahyökkääjä edustaa nykyään Vancouver Canucksia.
Travis Sanheim. Kanadalainen oli kisojen tehokkain puolustaja. Nakutteli Philadelphia Flyersissä tällä kaudella puolustajalle myös kohtalaiset 9+26=35 tehopistettä.
Brayden Point. NHL:n runkosarjaa hallinneen Tampa Bay Lightningin kolmanneksi tehokkain pistemies Nikita Kutcherovin ja Steven Stamkosin jälkeen. Suomalaisista edelle kiilasi ainoastaan Aleksander Barkov.
Matt Barzal. Pittsburgh Penguinsin pudotuspelien avauskierroksella tylysti kesälomille laittaneen New York Islandersin paras pistemies runkosarjassa. Pudotuspeleissä tehot ensimmäisellä kierroksella 0+5.
Dylan Larkin. Kahdella viime kaudella Detroit Red Wingsin paras pistemies. Samalla Larkinista on tullut keväisin vakionaama Yhdysvaltojen MM-joukkueessa, koska punasiipien suuruuden ajat vaikuttavat olevan toistaiseksi takanapäin.
Noah Hanifin. NHL:n läntisen konferenssin runkosarjan ykkösen Calgary Flamesin luotettava kahden suunnan puolustaja, jonka pelissä ei ole suurempia puutteita kumpaankaan suuntaan.
Haydn Fleury. Valittiin 18-vuotiaiden kisojen parhaaksi puolustajaksi. Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaveri Carolina Hurricanesissa, mutta on viettänyt paljon aikaa myös farmiliiga AHL:n puolella.
Mason McDonald. Kisojen maalivahtitilaston ykkösnimi ja valittiin myös parhaaksi maalivahdiksi, mutta sittemmin kanadalainen on hautautunut farmin farmiin ECHL:ään. Yhdysvaltain maalilla pelannut Alex Nedeljkovic sen sijaan loistaa porrasta ylempänä AHL:n maalivahtitilastossa.
Kaapo Kähkönen. Espoolaisen kiekkokoulun kasvatti kantoi päävastuun Suomen maalilla ja oli voittamassa myös alle 20-vuotiaiden MM-kultaa puolitoista vuotta myöhemmin Helsingissä. Nykyään Minnesota Wildin organisaatiossa.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2014 Lappeenrannassa ja Imatralla

Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut pelattiin Lappeenrannan ja Imatralla 17.—27. huhtikuuta 2014.

Ennakkosuosikkina kisoihin saapunut Yhdysvallat juhli puolentoista viikon rupeaman päätteeksi maailmanmestaruutta, kun Tshekki kaatui loppuottelussa maalein 5—2.

Kaukalossa häärineet pelaajat olivat syntyneet vuosina 1996—1997.

Nykyisten NHL-tähtien Kasperi Kapasen ja Mikko Rantasen johtamien pikkuleijonien otteet ailahtelivat ja kaiken ”kruunasi” nolo 10—0-puolivälierätappio Ruotsille.

Aivan heikoista ikäluokista ei silti ollut kyse, vaan Suomen joukkueessa oli mukana yhdeksän pelaajaa, jotka puolitoista vuotta myöhemmin juhlivat Helsingissä alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta.

Kapasen ja Rantasen lisäksi kisoissa nähtiin muun muassa Sebastian Aho, joka oli tuolloin vasta 16-vuotias, mutta nuoren oululaislupauksen vyöltä löytyi jo muutama liigapeli Kärppien riveistä.

Paikallista väriä pikkuleijoniin toi Imatran Ketterän kasvatti, Tampereen Ilvestä nykyään edustava puolustaja Jarkko Parikka, joka tänä keväänä on sovittellut päälleen jo miesten leijonapaitaa.

Suomen paras pistemies ei ollut Aho, Rantanen tai Kapanen, vaan Juho Lammikko (5 ottelua, 2+4=6), joka äskettäin saapui Pohjois-Amerikasta kiekkoleijonien MM-leiriryhmään.