Veiterän Ere Verhelä kutsuttiin Suomen maajoukkueeseen — Suomi kohtaa Venäjän Kisapuistossa ensi viikon sunnuntaina

Kai Skyttä

Sivutuki Ere Verhelä on ollut yksi Veiterän viime vuosien menestysjakson kulmakivistä. Arkistokuva.
Sivutuki Ere Verhelä on ollut yksi Veiterän viime vuosien menestysjakson kulmakivistä. Arkistokuva.

Suomen miesten jääpallomaajoukkue jatkaa valmistautumista tuleviin MM-kisoihin pelaamalla harjoitusottelut Lappeenrannassa ja Porvoossa ensi viikolla. Kisapuiston isolla tekojäällä nähdään myös yksi Veiterän pelaaja, sillä sinivalkoisiin kutsuttiin sivutuki Ere Verhelä. Verhelälle tulevat pelit ovat uran ensimmäiset miesten maajoukkueessa.

Lisäksi lappeenrantalaisyleisön eteen palaavat Veiterästä tutut Eetu Peuhkuri ja porvoolainen Emil Fedorov, jotka edustavat seuratasolla Vetlandaa.

Suomen joukkueen runko tulee paikalle Ruotsin liigasta. Verhelän lisäksi kotimaisesta Bandyliigasta maajoukkueeseen valittiin vain Porin Narukerän keskikenttäpelaaja Jaakko Hyvönen ja Porvoon Akilleksen hyökkääjä Rasmus Kettunen.

Myös Hyvönen ja Kettunen tekevät Verhelän tavoin debyyttinsä A-maajoukkueessa.

Suomi kohtaa Ruotsin Porvoossa perjantaina 24. tammikuuta ja Venäjän Lappeenrannassa sunnuntaina 26. tammikuuta.

Lauantaina 25. tammikuuta Kisapuiston isolla tekojäällä pelataan maaottelu Ruotsi—Venäjä.

Suomen miesten jääpallomaajoukkue Ruotsi- ja Venäjä-otteluihin:

Maalivahdit

Jussi Aaltonen Motala

Kimmo Kyllönen Vänersborg

Puolustus

Elias Gillgren Motala

Tommi Määttä Edsbyn

Ilari Moisala AIK

Sivutuet

Samuli Helavuori Bollnäs

Juho Liukkonen Vänersborg

Ere Verhelä Veiterä

Keskikenttä

Ville Aaltonen (C) Bollnäs

Tuomas Määttä Edsbyn

Eetu Peuhkuri Vetlanda

Janne Rintala Västerås SK

Teemu Määttä Sirius

Jaakko Hyvönen Narukerä

Niklas Holopainen IFK Kungälv

Hyökkääjät

Rasmus Kettunen Akilles

Emil Fedorov Vetlanda

Jimi Heinonen Sirius

Kalle Lempinen AIK

Luetuimmat