Ketterän mestaruusjuhlat saavat odottaa ainakin keskiviikkoon asti, KeuPa HT kavensi voitot 3—1:een Mestis-finaaleissa — "Me olimme saaneet kolmessa aiemmassa pelissä tarvittavat pomput puolellemme"

Ratkaisu haettiin jälleen jatkoerästä, jonka alussa KeuPa HT:n Teemu Huttu pääsi laittamaan kiekon ohi Ketterän maalivahdin Karolus Kaarlehdon. Ketterä ehti voittaa pudotuspeleissä 11 ottelua yhteen putkeen.

Jaana Kautto

KeuPa HT.n ja Ketterän välinen loppuottelusarja on ollut odotetun tasainen. Kaikki pelit ovat päättyneet yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen. Arkistokuva.

Jääkiekon Mestiksen mestaruus ei ratkennut ainakaan suoraan neljässä loppuottelussa. KeuPa HT kaatoi Ketterän maanantaina Keuruulla maalein 2—1, joten ottelusarja jatkuu keskiviikkona Imatralla.

Edellisen kamppailun tavoin joukkueet eivät saaneet selvyyttä toisistaan varsinaisella peliajalla.

Ottelu venyi jälleen jatkoerään, jonka alussa Teemu Huttu pääsi laittamaan irtokiekon ohi Ketterä-vahti Karolus Kaarlehdon puolustaja Jani Ollitervon laukauksen jälkeen.

Maalin syntyessä jatkoerää oli pelattu 3.24.

Ketterä pääsi aloittamaan jatkoerän ylivoimalla, kun KeuPan Anton Stråka otti kaksiminuuttisen estämisestä varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, mutta Ketterä ei onnistunut maalinteossa.

— Ihan hyvä matsi, kumpikin puolusti aika hyvin. Me olimme saaneet kolmessa aiemmassa pelissä, joskus tuurillakin, tarvittavat pomput puolellemme. Tämä on hieno finaalisarja. Yhtään ottelua ei ole pelattu ennen viimeistä sekuntia tai jatkoerää, Ketterän päävalmentaja Matias Lehtonen kuvaili Elisa Viihteen haastattelussa.

Matias Mäntykivi teki Ketterän tasoituksen

Ketterän tasoitusmaali varsinaisella peliajalla syntyi ylivoimalla. Siitä vastasi Matias Mäntykivi nelisen minuuttia ennen päätöstä.

Nuorukaisen paraatipaikalta ampuma kiekko painui KeuPan maalia vartioineen Samuli Tervon hanskapuolelta sisään. Syöttöpisteet saivat edellisen ottelun ratkaisija Henry Karjalainen ja Rasmus Hämäläinen.

Maali oli 17-vuotiaan Mäntykiven Mestis-uran ensimmäinen, liigassa hän onnistui talvella jo tekemään yhden osuman oman seuransa SaiPan paidassa.

Ennen Mäntykiven maalia varsinkin Jesse Juntheikin johtamalla Ketterän ykkösketjulla oli useita hyviä tekopaikkoja tasoitukseen, mutta maalivahti Tervo piti keuruulaisia pystyssä loistavilla torjunnoilla.

Ottelun avauserä oli maaliton ja ensimmäinen maali nähtiin vasta aivan toisen erän lopussa, kun KeuPan Sakari Turtiaisen laukaus ohitti Karolus Kaarlehdon ylivoimalla.

Vaikka Ketterä vei nimiinsä Mestis-finaalien kolme ensimmäistä ottelua, kamppailut ovat olleet tähän saakka hyvin tasaisia. Kaikki pelit ovat päättyneet yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen.

Ketterälle tappio oli pudotuspeleissä vasta toinen. Imatralaiset hävisivät puolivälierien ensimmäisen kohtaamisen Jokipojille, minkä jälkeen Ketterä voitti peräti 11 ottelua yhteen putkeen.

Juttua muokattu 22.4.2019 klo 20.32: Lisätty Ketterän päävalmentaja Matias Lehtosen kommentti ottelussa ja muokattu jutun otsikkoa.