Etelä-Saimaan vaalipaneeli tuo paikalliset ehdokkaat yleisön eteen – Lähetä oma kysymyksesi Nuijamiehessä pidettävään tilaisuuteen

Kai Skyttä

Etelä-Saimaan politiikan toimittaja Harri Manskinen (etualalla) toimii vaalipaneelissa kommentaattorina. Toimittaja Vesa Salminen on toinen keskustelun vetäjistä, ja päivätuottaja Aino Heikkonen vastaa uutisoinnista.
Etelä-Saimaan politiikan toimittaja Harri Manskinen (etualalla) toimii vaalipaneelissa kommentaattorina. Toimittaja Vesa Salminen on toinen keskustelun vetäjistä, ja päivätuottaja Aino Heikkonen vastaa uutisoinnista.

Etelä-Saimaa ja Uutisvuoksi järjestävät eduskuntavaalipaneelin tiistaina 26. maaliskuuta kulttuuritila Nuijamiehessä Lappeenrannassa. Keskustelutilaisuuteen on kutsuttu 12 eteläkarjalaista eduskuntavaaliehdokasta, joita tentataan huhtikuun vaalien polttavista kysymyksistä.

Etelä-Saimaan politiikan toimittaja Harri Manskinen pitää vaalien ennakkoasetelmia kutkuttavina ja uskoo keskustelun käyvän kuumana myös Nuijamiehessä.

— Vaaliasetelma muuttui, kun hallitus kaatui epäonnistuneeseen sote- ja maakuntauudistukseen. Miten uskottava tuo temppu lopulta oli, nähdään huhtikuussa. Nyt hallituspuolueet yrittävät taiteilla oppositiossa ja toimitusministeriönä ja se on hämmentävää. Odotan, että tämä asetelma näkyy myös meidän paneelissamme.

Soten kaatuminen herättää paljon kysymyksiä, ja ehdokkailta odotetaan vastauksia siitä, miten palvelut toimivat jatkossa myös Etelä-Karjalassa.

— Soten kaatumisen jälkeen on myös kysyttävä, millaisin eväin Etelä-Karjala jatkaa uudessa tilanteessa eteenpäin. Väki vähenee ja vanhenee. Se tarkoittaa, että Etelä-Karjala joutuu etsimään aivan lähivuosina uuden asennon, jotta palvelut turvataan.

Manskinen arvioi, että kevään vaalien ja Nuijamiehen keskustelutilaisuuden muita suuria kysymyksiä ovat muun muassa ilmastonmuutos, maahanmuutto ja Venäjä.

Myös yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiään ehdokkaille. Jos et pääse paikalle esittämään kysymystäsi, voit jättää sen alla olevalla lomakkeella tai lähettää sen sähköpostilla osoitteeseen vesa.salminen@esaimaa.fi.

Etelä-Saimaan päivätuottaja Aino Heikkonen pitää tärkeänä, että Etelä-Saimaa tarjoaa vaaleille monipuolisen keskustelualustan.

— Vaalit ovat tärkeä painopiste Etelä-Saimaan uutisoinnissa tänä keväänä. Haluamme antaa alueen asukkaille eväitä tehdä äänestyspäätöksiään. Vaalipaneeli antaa mahdollisuuden tutustua ehdokkaiden ja puolueiden näkemyksiin.

Keskusteluun osallistuvat Ilpo Heltimoinen (ps.), Hanna Holopainen (vihr.), Johanna Ikävalko (kesk.), Anneli Kiljunen (sd.), Jukka Kopra (kok.), Suna Kymäläinen (sd.), Marja-Leena Leppänen (sin.), Juuso Mustonen (vas.), Jani Mäkelä (ps.), Juha Rantalainen (kd.), Ari Torniainen (kesk.) ja Jukka Vakkila (kok.).

Keskustelun juontavat Etelä-Saimaan toimittaja Vesa Salminen ja Uutisvuoksen päätoimittaja Mari Pajari.

Keskustelutilaisuus on jatkoa Etelä-Saimaan viime marraskuussa järjestämälle jäähalli-illalle, joka osoitti alueen asukkaiden kaipaavan tämän tyylisiä yleisötilaisuuksia.

Tilaisuus järjestetään Nuijamiehessä tiistaina 26. maaliskuuta kello 18–20. Kahvitarjoilu sadalle ensimmäiselle alkaa kello 17.30.

Keskustelu lähetetään suorana Etelä-Saimaan verkkosivuilla.